Uutiset

Ironman maailmanmestaruuskilpailut – viides sija

Havaijilla käytävät Ironmanin maailmanmestaruuskilpailut ovat ylivoimaisesti arvostetuin ja kovatasoisin pitkien triathlonmatkojen koitos. Kilpailu on ainoa, jossa kaikki maailman parhaat triathlonistit ottavat mittaa toisistaan ja vuosien tehty työ kulminoituu tämän kilpailun tulokseen. Ironman Havaiji on myös eräs maailman rankimmista kestävyyskoitoksista, sillä Konassa on kuumaa, kosteaa ja tuulista. Tästä huolimatta rankin haaste etenkin ammatikseen urheileville on ääretön menestymisen paine.

Viime vuonna kilpailin Havaiji ensimmäistä kertaa ja olin innoissani sijoittuessani upealle viidennelle sijalle. Myös tänä vuonna ylitin maaliviivan viidentenä. Kisan jälkeen olenkin törmännyt useasti kysymykseen, olenko tyytyväinen tämän vuoden tulokseeni. Vastaus on ehdottomasti kyllä! Tavoitteenani oli viime vuotista parempi suoritus, missä mielestäni onnistuin. Aikani oli parempi, vaikka reissu oli rankempi niin kelin (naisille vastatuulta koko pyöräily, miehet ehtivät myötäisessä takaisin) kuin kropan kiukuttelun (vatsavaivoja) takia.

Toki täytyy myös myöntää, ettei MM mitalin menettäminen kolmella minuutilla yhdeksän tunnin suorituksessa ollut kiva juttu ja olenkin kysynyt itseltäni monen monta kertaa olisinko voinut tehdä jotain paremmin tai olisiko minulla kuitenkin ollut piileviä voimavaroja eron kiinni kuromiseksi. Vastausta en saa ikinä, mutta voin sanoa käsi sydämellä, että yritin sen mitä noilla ratkaisevilla hetkillä kykenin. Kokonaisuudessaan naisten kisasta jäi todella hyvä maku, sillä kilpailu oli rehellistä, jännittävää ja lopulta päivän parhaat nousivat palkintopallille. Onnea Daniela Ryf, Lucy Charles ja Sarah Crowley!

Tässä lyhyt kertaus suoritukseeni. Uintiani sanoisin keskinkertaiseksi. Se ei ollut huono, mutta jostain syystä en vieläkään kisatilanteessa saanut itsestäni irti aivan treenien mukaista suoritusta. Pyöräilyn alussa olin täynnä intoa ja energiaa ja niinpä aloitinkin osuuden (ehkä liian!) rohkean kovaa ollen nopein nainen kisan alkuosuuksilla. Vähän ennen puoltaväliä Hawin nousussa vatsani alkoi kuitenkin temppuilemaan pahasti. Säästän teidät likaisilta yksityiskohdilta, mutta samaan aikaan kuin kroppaani kertyi kummaa nesteturvotusta, joka ei lähtenyt kokonaan koko kisan aikana, vatsani ei suostunut pitämään sisällään nesteitä eikä kiinteää energiaa. Himmasin selvästi vauhtia ja onneksi tilanne ei edennyt katastrofin tasolle. Lopulta sain pyöräilyn aikana syötyä noin puolet suunnittelemistani eväistä. Juoksuun lähdin liikkeelle yhtä rohkeasti (liian kovaa?) kuin pyöräilyyn ja ekat noin 15 km tuntuivat todella hyville. Ohitin muutaman kilpakumppanin ja saavutin kärkinaisiakin hyvää vauhtia, kunnes jalat vähitellen tyhjenivät aikalailla kokonaan. Onneksi en kuitenkaan joutunut kävelemään vaan sain menon pidettyä jonkinmoisena juoksuna loppuun asti.

Ironman Havaijin loppusuoran juokseminen on eräs urheilu-urani mieleenpainuvimmista kokemuksista. Tänäkin vuonna taianomainen ilmapiiri ja katsojien kannustus antoivat minulle uskomatonta energiaa viimeisille kilometreille ja niinpä nautiskelin hetkestä täysillä suomenlippu viuhuen! Olen ihan varma, että nämä fiilikset tulevat nostamaan hymyn huulilleni vielä vanhuudenpäivinäkin.

Mahalo – kiitos – kaikille, jotka elivät mukana Havaijin suorituksessani. Supermieheni Markus. Uskomaton valmentajani Siri Lindley. Kehoni huoltajat Tiina Laitinen-Suopanki, Ville Rapeli ja Erin Carlsson. Pyöräasiantuntijani Ivan O’Gorman. Perhe, ystävät ja kannustajat. Väline- ja taloudelliset tukijani. Ilman unelmatiimiämme tämä ei olisi mahdollista.

Kuvat: Jesse Väänänen / Snou Creative