Uutiset

Kaisaa kohdanneesta ikävästä sattumasta

Kaisa on siis joutunut sunnuntaina aamupäivällä tuntemattomasta syystä hänelle ennestään tuntemattoman henkilön hyökkäyksen kohteeksi ja vahingoittunut vakavasti. Hätäkeskuksen avustuksella Kaisalle on kuitenkin saatu pikaisesti apua, ja hänet on toimitettu Lapin Keskussairaalaan hoitoon.

Kaisa on toipunut tilanteeseen nähden hyvin ja on päässyt pois teho-osastolta, jossa hän on ollut tarkkailussa noin vuorokauden ajan. Hän on saanut koko ajan, jo ensihoidosta alkaen erittäin hyvää, ystävällistä ja huomioonottavaa hoitoa ja palvelua. Haluammenkin kiittää kaikkia henkilöitä, jotka päivittäin tekevät töitä sen eteen, että tällaistenkin ikävien sattumien kohdalla on apua saatavilla.

Vaikka kyseessä on todella vakavasta asiasta ja tällä kerralla lottovoitto tuli hengissä selviämisen muodossa, niin hän haluaa silti muistuttaa, että elämässä tapahtuu paljon, paljon enemmän hyviä asioita ja niihin kannattaa keskittyä, vaikkei niistä aina tehdä uutisia.

Kiitos myös jo tässä vaiheessa kaikista yhteydenotoista ja viesteistä. Kaisa haluaisi toki vastata heti teille kaikille ja kiittää henkilökohtaisesti, mutta nyt voimat täytyy säästää toipumiseen ja paranemiseen.

Tässä vaiheessa meillä ei ole lisättävää asiaan. Niiltä osin kun tällaisissa asioissa on tapana, niin asiasta voi tiedustella Lapin poliisilta.

Pitäkää toisistanne huolta!

Kaisan puolesta, 

Markus Sali