Uutiset

Voitto Challenge Turussa

”Oli todella mahtavaa kisata kotiyleisön edessä ja vieläpä voittaa. Turussa on ehdottomasti yksi suosikki reiteistäni. On myös upeaa, kun kotimaassa on kansainvälinen kisa, jossa mukana muita ammattilaisia. Kisa toimi todella hyvin valmistavana harjoituksena parin viikon päässä olevaan maailmanmestaruuskisaan ja myöhempään lokakuun Havaijin koitokseen.”

”Kesän harjoittelu on mennyt erinomaisesti, mutta kovan jakson jälkeen alaselkä ja takareisi ovat hieman kiukutelleet ja siksi en ollut ihan varma olisiko kisaaminen Turussa hyväksi tai miten kisata. Tästä syystä jouduin ottamaan hieman kevyemmin pyörällä, venyttelemään kunnolla vaihdossa ja juoksemaan hieman tarkkaavaisemmin kuin tavallisesti. Kunto selkeästi on kohdallaan ja olen vakuuttunut siitä, että olemme keskittynyt oikeisiin asioihin kesällä”

Viisi parasta naisten kisassa:
1 Kaisa Sali
2 Yvonne Van Vlerken
3 Annie Thoren
4 Ewa Komander
5 Paulina Kotfica