Eurooppa Cup Loutraki, 6. sija

Huh huh. On se triathlon rankkaa touhua. Maaliin pääsin kuitenkin ihan OK sijalla ja sain tärkeitä ITU pisteitä! Silti homma ei tänäänkään kulkenut ihan niin hyvin kuin jo toivoin… Joku kisakunnossa vähän mättää. No, kaikkeni ainakin annoin, kuten lopusta tulee ilmi. Ja oli touhussa nihkeydestä huolimatta myös paljon positiivisia juttuja.

Uinti tapahtui meressä isossa aallokossa. Onneksi treenailin edellisinä päivinä niin huonoilla laseilla, etten nähnyt kaikkea mitä aaltojen alla majailee…lieneeköhän ällöjen käärmekalojen ansiota, että kisassa uin ensimmäisen 750 m kiekan aivan loistavasti? Tulin nimittäin rantaan KÄRKIryhmässä ja lisäksi meno oli koko ajan tuntunut todella helpolle! Ehkä se uinti alkaa vihdoin sujua treenien lisäksi myös kisoissa! Mutta mutta…rannassa käydessäni tulkitsin Paulin suunnistusohjeen hiukan väärin ja ajattelin vetää tokan uintilenkin vähän kovempaa ja omaa linjaa. Joopa joo. Siitähän seurasi vaan se, että kadotin ryhmän peesin ja iski paniikki. Ei mennyt putkeen. Lopussa eroa kärkeen tuli kuitenkin ihan hyvä noin 45 s ja voitin yli minuutilla monia, kenen kanssa olen monesti uinut.

Pyörä kulki kohtalaisesti. Olin vaan tosi huonossa asemassa. Kärkiryhmään oli liikaa eroa ja takana tulevat hyvät kuskit olivat yli minuutin perässä. Yritin kympin verran saavuttaa kärkiryhmää yksin, mutta jalat eivät riittäneet ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi odottaa takaporukkaa. Saimme siitä heti todella hyvän yhteistyön aikaiseksi ja ajoimme kolmen naisen voimin koko ajan kovempaa kuin kisassa laiskotellut miesten kärkiryhmä 😉 Valitettavasti vaan muut viisi tyttöä eivät auttaneet lisävauhtia. Ja valitettavasti myös naisten kärkiporukassa oli kova veto. Eroa pyörän jälkeen oli heihin noin 2 min.

Juoksussa olin taas kumman poikki. Ei ollut kuntoa, kuten jo odotin. Vaikka enpä silti juossut kovin paljon hiljempaa kuin kisan voittaja…Mutta omasta pyöräryhmästäni hävisin kahdelle tytölle, mistä en tykkää yhtään, sillä haluan tosi paljon aina voittaa edes oman porukkani ;). Nyt olin vaan ihan väsy jo puolivälin paikkeilla eikä askel pysynyt ylhäällä. Vikoillle kilsoille löysin onnekseni jostain hullun vaihteen ja ohitin vielä pari kärkiryhmässä ajanutta. Maalissa pyörryin kirjaimellisesti. Herättyäni jalat kramppailivat tosi friikisti. Ensiapu sai mut tolpilleni kehon jäähdyttelyn ja lisähapen voimin.

Nyt muutama tunti kisan jälkeen olo on yllättävän okei. Paitsi, että vasemman jalan kakkosvarvas on kipeä, turvonnut ja sininen 🙁 Ilmeisesti löin sen kisassa meren kivikkoon. Toivottavasti se toipuu pian. Pää ei kyllä kestä enää mitään juoksutaukoja. Peukut pystyyn, että varpaassa on vaan vaikka joku paha mustelma!!!!!!!!!

ps. Kiva kirjoitella poolin vieressä varjossa komeiden miestriathlonistien ympäröimänä, herkkuna cokis-light ja mehujää 🙂