Herkullista ruokaa ja uintia Albassa
Tänään olemme olleet tasan viikon Albassa, joka sijaitsee Pohjois-Italiassa Milanon ja Monacon välissä. Olemme ehtineet tutustua uuteen ”kotikyläämme” melkolailla perinpohjin ja yhteenvetona voi sanoa, että paikka on tosi viihtyisä, mutta keli on kyllä talvisempi kuin mitä ennakkoon oletin.
No, ensin plussat. Vuokraamamme pieni kaksio on tosi siistissä kunnossa. Keittiö ja suihku toimivat moitteetta, ikkunat eivät vedä ja netti on nopea. Autotallikin on niin iso, että sinne mahtuu auto, pari cyclocross pyörää, pieni jumppapiste sekä ergo. Miinus tallissa on tosin se, että se on himpskatin kylmä ellei lämmitinpuhallin ole täysillä ja sitä taas sulakkeet eivät meinaa kestää.
Toinen tärkeä plussa on uimahalli. Se on vain reilun kilsan päässä kämpältämme ja myös siisti sekä tilava ja hallin kuntosalikin on oikein toimiva. Uimahalleissa on aina perushommien lisäksi tiettyjä selittämättömiä taikafiiliksiä ja tämän hallin fiilikset ovat hyvät eli vesi tuntuu nopealle 🙂
Myös pyöräily ja juoksumaastot vaikuttavat kivoille ja todella kauniille. Seutu on mäkistä, mutta myös tasaista löytyy haluttaessa. Maisemia voisi kuvailla jopa lumoaviksi, sillä heti ovesta ulos lähdettyä näkyy viinipeltoja, kukkuloita (joiden melkein jokaisen päällä on vanha upea linna!), lumihuippuisia vuoria sekä metsiä ja tunnelmallisia pikkukyliä. Iso miinus tällä hetkellä on vaan se, että keli on kylmä ja maassa on jopa lunta. Tiet ovat kyllä sulat eli juosta voi ja cyclolla ajella, mutta meno on lähes yhtä kalsaa kuin tähän aikaan vuodesta Suomessa.
Valtava plussa täällä on myös ruoka. Ah, se on niiiiiiiiiiiiin hyvää :)! Tämä on maailmankuulua viiniseutua ja niinpä lähistöllä on lukuisia loistavia ravintoloita edullisista pikapaikoista Michelin tähtien gurmeet mestoihin. Testasimme yhden huipputason paikan jouluaattona ja kokemus oli kyllä aivan mahtava! Myös ruokakauppa on tajuttoman hyvä: hintataso on Suomeen verrattuna noin 30% edullisempi samalla kun sanoisin esim kasvisten olevan samat 30% parempia. Pohjois-Italia on siis varsinainen laadukkaan, herkullisen ja terveellisen ruoan paratiisi.
Treenit ovat hyvän ruoan ja kivan uimahallin voimin ruvenneet rullaamaan ihan suunnitellusti. Meneillään on uintiblokki ja viime viikolla tuli polskittua matkustamisesta huolimatta jopa 43 km. Uimahallin joulutauon tienoilla tein pitkät pyörä ja juoksulenkit ja nyt loppuviikko menee taas lähinnä altaassa. Uinti on tuntunut isosta määrästä huolimatta päivä päivältä paremmalle, mikä on toki tosi motivoivaa. Juostessa ja pyöräillessä fiilis on sen sijaan aika lailla rapakuntoinen – tuntuu kuin koko perustaso olisi täysin romahtanut lomakaudella eikä ikinä olisi ollut näin huono…mutta tämän taidan sanoa joka ikinen vuosi ekalla treeniviikolla eli ehkäpä tänäkään vuonna ei ole syytä panikoimiseen 🙂