Hikinen treeniputki

Arki rullaa mainiosti. Olen oikeastaan ekaa kertaa tällä kaudella päässyt kunnon treeniputkeen. Putkessa ollessa treenaaminen soljuu päivästä toiseen ja arjessa on hyvä tasapaino treenin, levon ja muun puuhailun välillä. Kroppa vastaa harjoituksiin ja on helppo tuntea, kun muutun päivä päivältä yhä vahvemmaksi ja kestävämmäksi.

Treeniputkessani on edelleen menossa pyöräilypainotus. Itse asiassa pian viime blogikirjoitukseni jälkeen keskeytimme pyöräjakson ja otimme viikon aikalisän selän paranteluun sekä lihaksiston uudelleen tasapainoittamiseen. Tämä oli tosi fiksu ratkaisu.

Pyörätreenit olen toteuttanut pääasiassa sisäpyöräilynä, mistä tullaankin sitten siihen epämukavuusalueen venyttämiseen. Olen ollut oikeastaan jokaisessa ergotreenissä henkisesti tosi tiukilla. Sisällä pyöräillessä menosta puuttuu kaikki kiva, kuten maisemat ja vauhdin hurma, ja jäljelle jää vain väsyneet jalat ja ällöttävä hiki.

Rankinta on silti ehdottomasti se, että ergoharjoituksissa on helppo tuntea, missä oman rajat menevät. Olen aina inhonnut sitä tunnetta, kun tajuaa, ettei pysty parempaan. Ergoa ajaessa mielenkiintoisinta on, että kuumuuden ja treenin tylsyyden takia pääkoppa rupeaa valehtelemaan fyysisisten rajojen olevan lähellä, vaikka todellisuudessa voimia olisi vielä vaikka kuinka paljon. Jopa kevyillä pk lenkeillä voi tulla tunne, ettei muka jaksaisi ajaa. Lämpimässä sisäilmassa kampea pyörittäessä kohtaa siis juuri samoja mörköjä kuin ironmankisoissa.

Olemmekin Sirin kanssa pyrkineet systemaattisesti etsimään keinoja, joilla saisin pidettyä ajatukseni positiivisina ja rakentavina, vaikka pää yrittäisi väittää homman olevan kaikkea muuta kuin positiivista. Viime viikkoina onkin ollut kiva huomata kuinka fysiikasta kertova data muuttuu koko ajan toivottuun suuntaan samalla, kun havaitsee pääkopan vahvistumisen. Esimerkiksi tällä hetkellä parin tunnin kevyt ergo on jo lähes hauska leppoisa harjoitus. Tällä viikolla ajoin sen sijaan esimerkiksi neljä tuntia nousevalla teholla (avg NP vähän vajaa 4w/kg) ja se oli kyllä edelleen aika monen itkun setti. Mutta selvisin, jippiii!

Pyöräilyn lisäksi treeneihin on tietty kuulunut lähes päivittäin uintia ja juoksua. Myös ne molemmat ovat ottaneet hyvän hyppäyksen eteenpäin. Yksi hauska homma sisällä pyöräillessä on, että kun hikitreenin perään pinkaisee raikkaaseen ulkoilmaan, on fiilis niin onnellinen, että juoksuaskel lentää takuuvarmasti!

Tästä bloggauksesta muodostui aikamoinen sisäpyöräilyn hehkutus. Toivottavasti joku saa siitä tsemppiä omiin talvitreeneihin 🙂 mutta en kuitenkaan suosittelisi määrällisesti suurta ergon sotkemista kovinkaan monelle, vaan mun mielestä esimerkiksi nuorten ja kuntoilijoiden on huomattavasti järkevämpää korvata talvipyöräilyt hiihtämällä ja polkea ergolla vain lyhyitä pyöräilytekniikkaa ja lajivoimaa ylläpitäviä settejä.

Mulle sen sijaan sisätreeni tuntuu tässä vaiheessa urheilu-uraa oikein toimivalle ratkaisulle. Ensinnäkin fysiikka rupeaa olemaan sen verran kovalla tasolla, että on todenteolla mietittävä uusia ärsykkeitä, jotta kehitystä tapahtuisi. Lisäksi oon jo tehnyt varastoon ne paljon ”turhia” kevyitä tunteja sisältävät treenivuodet eikä tällä hetkellä kokonaistreenimäärä ole kovinkaan suuri, vaan keskitymme enemmän laatuun kuin määrään. Kunnon pyörätreeniä on näin lajin painotusjaksollakin vaan kymmenkunta tuntia viikossa, minkä lisäksi ajan jokusia lyhyitä hömppälenkkejä ulkona cyclolla.

Nyt tämä pyöräilyjakso alkaa kuitenkin olla lopuillaan ja on aika alkaa taas taas tsemppaamaan etenkin uintialtaassa. Juoksukunto nousi jo pyöräjakson aikana sen verran hyvälle tasolle, että emme mitä luultavimmin vedä tähän vaiheeseen kautta varsinaista juoksublokkia, vaan keskitymme enemmän suurimman heikkouteni eli uinnin kehittämiseen. Ensi viikolla tulemme myös piipahtamaan muutamaksi päiväksi Suomeen, tosi kiva päästä nauttimaan kunnon talvesta!