Huatulcon maailmancupissa 11. sija!

Tänään kisatusta maailmancupista tuli varsinainen jännitysnäytelmä. Onneksi kuitenkin lopputulos oli tosi hyvä! Vaikka kieltämättä hommasta jäi hiukan taas hampaankoloonkin…

Eiliseen aamuun asti vireeni oli aivan loistava ja odotin kisaa tosi innokkaasti. Aamulenkillä askel oli kevyt ja taitoin matkaa hymy huulilla. Mutta niin vaan eteen osui paha kivetys ja otin yhden kohtalokkaan askeleen laatan reunalle. Nilkkani taipui pahasti ja pian makasin maassa itku silmissä.

Eilinen päivä menikin sitten sängyssä jalka jäissä. Kävelykään ei oikein onnistunut. Illalla pystyin sentään jotenkuten pyöräilemään ja uimaan, mutta juoksusta ei ollut toivoakaan. Meksikolainen kisalääkäri kävi pariin otteeseen antamassa jalalle jotain ihme sähköhoitoa, mutta enpä tiedä oliko siitä kummemmin apua.

Tänään aamulla nilkka oli edelleen turvonnut ja sininen. Juoksu ei aamulenkillä onnistunut kuin köpöttelyvauhtia. Koska kisa oli olympiapaikan kannalta aivan älyttömän tärkeä, päätimme kuitenkin, että otamme pienen riskin ja starttaan kisaan yrittäen juosta kipujen yli. Niinpä lääkäri pisti nilkan kinesioteipillä pakettiin ja minä kaivoin taisteluasenteen esiin.

Kisan uinti meni ihan okei, vaikka aika kamalaa hakkaamista touhu oli. Rantauduin kuitenkin mukavasti isossa pääryhmässä reilun minuutin pienen irtiottoporukan jälkeen. Suurimmaksi haasteeksi uinnissa osoittautui paljain jaloin vaihtopaikalle juokseminen, mutta onneksi sekin onnistui aika vauhdikkaasti puujalkanilkalla ja pääsin kivasti isoon porukkaan ajamaan.

Pyörä kulki sekin kohtalaisesti, muttei missään nimessä niin tykisti kuin olin toivonut. Niinpä en uskaltanut tehdä kovin rankasti ryhmässämme hommia. Vedin silti kyllä reilusti yli oman osuuteni, mutta tavallisessa tilanteessa olisi kannattanut koittaa irtiottoa isoon mäkeen. Tämä sen vuoksi, ettei ryhmämme yhteistyö toiminut ollenkaan ja eroa seitsemän hengen kärkiporukkaan oli juoksun alussa jo yli 3 min.

Juoksun alku oli tosi vaikeaa. Ei niinkään nilkan kivun takia, vaan siksi, ettei nilkka liikkunut normaalisti enkä saanut työnnettyä askelta loppuun. Pikkuhiljaa koipi kuitenkin vetryi ja totuin uudistettuun köpöttelytekniikkaan… Loppusuoralle tulin yhdeksäntenä, mutta sijoitus tippui ihan viime metreillä parilla pykälällä, kun jalka ei vaan suostunut sprinttiin. Siinä meni haaveilemani top kymppi sijoitus.

No, nyt on kuitenkin oltava itselleen hiukan armollinen, sillä nilkasta ei kyllä tänään ollut enempää revittävissä irti. Kisan jälkeen kivut olivat aika kovat ja matka vei meksikolaiseen sairaalaan hoidettavaksi ja kuvattavaksi. Valitettavasti siellä oli mahdollista ottaa pelkkiä röntgenkuvia, joten nivelsiteiden lopullinen kunto jäi vähän epäselväksi. Todennäköisimmälle kuitenkin vaikuttaa, että kyseessä on vaan melko viaton pieni venähdys, joka nyt osui aika ikävään aikaan.

Joka tapauksessa 11. sija on aivan loistava ja tosi paljon parempi, mihin eilisen jälkeen uskoin kykeneväni :). Sijoitus nosti minut myös tämänhetkiselle olympialistalle!!! Taistelu on kuitenkin aivan älyttömän tasaista, joten kevätkauden loput kisat ovat tärkeitä. Niitä ei tarvitsekaan turhaan odotella, sillä seuraava on edessä jo ensi perjantaina San Diegossa!

Nilkka ennen kisaa (kisan jälkeen ”hiukan” hurjempi):

Kinesioteipillä kasaan:

Startti lähellä:

Mäkeä ylös:

Ai niin, tiistaina 8.5. Sportmagasinetissa triathlonia!!!