Huhhuh…

Kiireen takia blogikirjoittelut ovat jääneet viime viikkoina turhan vähiin…mutta nyt käyn niin ylikierroksilla tänään juostujen SM-maastojen ansiosta, etten saa millään opiskeltua, joten tuskien vuodattaminen teille lukijoille on just oivaa puuhaa…

Oli muuten hienoa meininkiä hakunilassa, kun keli oli kesäinen ja jopa about 60 naista kirmasi maastossa! Onnittelut mitalisteille ja kaikille muille onnistuneen juoksun tehneille!!! Niin ja saatiinhan mekin muuten KU-58:lle joukkuekultaa, kiitos Laura ja Sanna 🙂

Valitettavasti oma juoksuni oli kuitenkin täyttä tuskaa, huhhuh. SM-puolimaratonin jälkeen treenit kulkivat kaksi ja puoli viikkoa ihan superisti. Juoksun suhteen jouduin toki palauttelemaan jonkin verran, mutta lopulta sekin alkoi kulkea ehkä vauhdikkaammin kuin koskaan. Äärikovia treenejä emme vetäneet, mutta kohtuullisesti määrää (23-25 h/vko + huollot) ja aikas runsaasti vk-tehoa joka lajiin.

Tuntuikin lähes supernaiselle, kun tässä ohessa tein vähän töitä ja opiskelin ahkerasti. Sain gradun vihdoin painoon 🙂 lopputuloksena 125 sivua tiukkaa ravitsemusfysiologista tutkimusta! Muuten jees, mutta sivunumerot jäivät jonnekin kotikoneen ja painon väliin, mikä aiheutti hiukan ylimääräistä stressiä ja säätöä… Lisäksi kaiken liikenevän ajan oon lukenut lopputenttiin, joka on 11 vrk kuluttua ja käsittää noin sata erilaista tieteellistä artikkelia. Helsingin yliopiston ravitsemustieteeltä ei siis ihan tosta vaan potkita valmistuvia pihalle 😉

Tämä ylläoleva on pohjustuksena (ja opetuksena kaikille muille intohimoisille urheilijoille…) sille, mitä tällä viikolla sitten kävi. Keskiviikko oli päivä, jolloin niin sanotusti naksahti yli. Päivä ei ollut megakova – aamulla uin 5 km reippaahkon treenin ja illalla ajoin noin 50 km pk-vk pyörän ja juoksin muutaman kilsan ala-vk:ta perään. Meno tuntui ihan hyvälle, vaikka takana oli paljon treeniä ja niinpä tein kaikki hiukan kovempaa mitä ohjeet sanoivat…turhan tyypillistä mulle. Vaikka heti treenin loputtua tunsun, että nyt väsähti, en suostunut myöntämään väsyä ihan täysin ennen kuin perjantai-illan 5 km sitkeän reippaan uinnin ihan vikoissa vedoissa, joissa aloin itkeä…niinpä, niiiiiiin tyttöä. Aarrggh!

No sitten tietty otin eilisen täysin palauttelun kannalta; tein parisen tuntia kevyttä terveysliikuntaa ja leivoin hienon äitienpäiväkakun 🙂 mutta kuten mulla yleensä, alkoi lepäämisestä alamäki. Olo on nyt tosi outo ja tämän päivän esitys sm-maastoissa huolestuttaa kovasti. Tuntui kuin kunto olisi romahtanut ihan kokonaan. Keuhkot kiljuivat, jalat olivat aivan poikki ja maha kramppasi. Silti tuntui ettei syke nouse normaalisti eikä tuu happoja. Mielestäni en edes aloittanut ylikovaa, vaikka tietty en sandran kanssa kuvitellutkaan juoksevani, mutta hänkin vaikutti aloittavan aika rennosti ja mulle kyllä normioloissa sopii reipas alku. Siinä vaiheessa vaan kun tavallisestikin meno alkaa ekaa kertaa tuntua kilpajuoksulle, romahti kroppa aivan täysin ja lopulta kuusi naista pyyhälsi ohi. Sijoitus ei sinänsä huolestuta, mutta olotila ja juoksuvauhti vetävät vakavaksi.

No, nyt ei auta kun ottaa rennosti ja toivoa, ettei väsymyskuoppa vielä ole liian syvä. Onneksi stoppi tuli tähän vaiheeseen, sillä nyt homman ehtii toivottavasti vielä korjata ennen tärkeimpiä trikisoja.