Joroisten puolimatkalle

Ensi lauantaina pääsen testaamaan hiukan pidempää matkaa, kun starttaan ensimmäistä kertaa niin kutsutulle puolimatkalle (1,9 km / 90 km / 21,1 km) – jännää! Ja mikä olisikaan sopivampi paikka tälle neitsytsuoritukselle kuin Suomen vanhin ja legendaarisin triathlonkilpailu eli Joroisten SM-kisat 🙂

Kisaan lähden rennolla ja avoimella asenteella. Vaikea sanoa, mitä tuleman pitää, mutta ainakin saan uusia kokemuksia ja sellaista ärsykettä kropalle, joka ehkä myös kehittää lyhyempiä kisoja ajatellen. Treenimääräni ovat toki viime vuodet olleet niin suuria, että puolimatkankaan ei pitäisi olla peruskunnosta kiinni. Myös ominaisuuteni eli hyvä pyöräilijä-juoksija luulisi sopivan puolikkaalle erinomaisesti. Ja ajoinhan jo pikkujunnuna 180 km mummolaan ja juoksin Pirkan Hölkän eli vaadittavaa henkistä sitkeyttäkin luulisi löytyvän.

Mutta aika montaa muttaa matkassa on. Kuinka kykenen ajamaan tempoa ja vielä niin pirun pitkään? Ja miten koivet jaksavat tämän jälkeen juosta pari kertaa sen matkan, mihin olen niitä totuttanut? Ja kuinka homma sujuu, kun kuntokaan ei ole pienen olympiamasentelun jäljiltä sitä luokkaa kuin keväällä? No, sehän nähdään. Ainoa kokemus puolikkaan ”lajinomaisesta” treenistä on viime viikolta: poljin reilut 50 km tempotangosta oletettua puolikkaan vauhtia ja juoksin perään reilut 12 km samalla oletusteholla ja ihan todella hyvälle tuo treeni kyllä tuntui. Mutta siinä olikin vasta noin puolet siitä matkasta, joka lauantaina pitäisi kiskaista.

Joka tapauksessa Joroisten taktiikkana on varmaankin lähteä aika varovasti liikkeelle. En saa alkaa fiilistelemään vauhdikasta menoa, vaan täytyy pitää jarrua ja järkeä mukana. Esimerkiksi tuossa viime viikon viimeistelyssä mopo meinasi karata käsistä ja huristelin juoksun ekan kilsan vaan vähän yli 3.30 min, mikä nyt ei valitettavasti ole mulle sopiva vauhti puolikkaalle… viime viikolla keulimisesta kärsi onneksi vaan treeni kun täytyi ottaa pieni jarrutauko, mutta tosikisassa pahasti ylivauhtinen meno kostautuisi täytenä sippauksena. Eli lauantaina voisi olla viisainta uida hyvinkin rennosti ja ajaa pyörää omaa rentoa reipasta eikä yrittää väkisin pysyä pidempien trimatkojen erikoisnaisten (esim. Tiina, Merja ja Heidi) vauhdissa. Juoksussa loistotaktiikka on varmasti jolkottaa ekat 10 – 15 km hiljempaa kuin huvittaisi ja sen jälkeen sitten yrittää kiriä kovempaa kuin huvittaisi 😉

No, on kyllä aivan älyttömän hauskaa päästä testaamaan mulle aivan uutta juttua ja vähän erilaista triathlonia kuin mihin olen tottunut! Samalla saan tavallaan hetkeksi palata triathlonin alkujuurille ja siihen monien mielstä aitoon alkuperäiseen menoon. Löytyisipä vaan vielä jostain retro neonvärinen kisa-asu, niin ironwoman kokeilu olisi viimeistelty täydellisellä lookilla 😉