Blogi

Kiireitä

Onpa syksy hurahtanut nopsaan! Viimeiset pari viikkoa on ollut aikamoista kiirusta. Perusmeininkiä urheilijalle… Ainakin musta tuntuu, että ne urheilijat ovat aika harvassa, jotka oikeasti pystyvät ottamaan siirtymäkauden ja treenikauden alun löysin rantein akkuja lataillen. Paljon tyypillisempää taitaa olla, että opiskeluja tai/ja töitä tehdään varastoon, jotta sitten kovimmalla treenikaudella ehtisi nukkua päikkäreitä.

Mulla viime viikkoihin on kuulunut omien treenien lisäksi aika paljon valmentamista, erilaisten treeniohjelmien suunnittelua, luentojen vetämistä, kirjoittamista ja pari tapaamista yhteistyökumppanikuvioiden suhteen. Tosi hauskoja ja antoisia töitä, mutta välillä on ollut haasteita ajanhallinnan kanssa.

Urheilullisesti merkittävin homma viime viikoilta taitaa olla, että triathlonliitto valitsi mut vuoden triathlonistiksi. Tällaiset valinnat ovat aina toki mielipidekysymyksiä (kts esim viime vuoden blogautukseni aiheesta 😉 ), mutta sai siitä silti ehkä hiukan lisävirtaa, kun eräänä aamuna Twitterin kautta huomasin tän vuoden valinnat 😉 hieno kunnianosoitus mun ironman 70.3 EM:n viidennen sijan ansiosta. Muut valinnat menivät tosi kovakuntoisille turkulaisille, kun miestriathlonistiksi valittiin Thomas Darby ja junnuksi Henrik Goesch. Toivottavasti heillä ja kaikilla muilla suomalaisilla triathlonisteilla sujuu talvi mallikkaasti ja ensi kesänä joku meistä tekee ison räväytystuloksen!

Loppuun vielä kuva Liikuntamyllystä. Siellä kuluu taas tämän lauantain loppu, sillä edessä on ensin oma treeni (wattbikea, juoksua, salia) ja sitten vedän juoksujumppaa valmennusryhmälleni. Kiva ilta siis luvassa 🙂

Read next

23.03.2020
Kuulumisia Kolarista

Enpä olisi ikinä uskonut, millaisia aikoja seuraa urheilu-urani loputtua. Muutimme tammikuun lopussa Lapin rauhaan, eikä…