Kolmas sija Challenge Walchseessa!

Sijoituin kolmanneksi sunnuntaina Itävallassa käydyssä Challenge-sarjan triathlonissa (1,9 km / 90 km / 21,1 km). Jee jee, sillä edelleni ehti vain kaksi tosi kovaa huippua – Yvonne Van Vlerken (NED) ja Jodie Swallow (GBR). Hieno kunnia seistä palkintopallilla heidän vierellään, mutta ensi vuonna haluan ehdottomasti korkeammalle korokkeelle 😉

Vaikka sijoitus oli nytkin siis loistava, jäi touhusta taas paljon hampaankoloon. Kisaa edeltävänä iltana venyttely meni jotenkin överiksi. Selkään iski pieni noidannuoli. Onneksi selkä ei tällä kertaa täyskrampannut, vaan pääsin buranan voimin starttiviivalle.

Uinti sujui kisassa tosi jees. Luulin, että uin liian löysästi, mutta lopputuloksena nousin vedestä kolmantena naisena noin pari minuuttia Jodie Swallown jälkeen (huima nainen, sillä hän rantautui tokana miehetkin mukaanlukien!). Oon ollut hiukan epävarma uinnin suhteen viime viikkoina, mutta nyt voitin about minuutin Tamsin Lewisia (EM 3.), jolle hävisin Wiesbadenissa minuutin ja myös muihin tuttuihin naisiin nähden tein itselleni tavallista paremman suorituksen. Rentous siis taitaa olla uinnin avain?

Pyöräily oli sunnuntaina lievästi haastavaa. Lenkki oli tosi mäkinen ja tekninen ja vaikeutta lisäsi kova vesisade. Jalkani eivät olleet mitenkään vahvimmillaan, mutta onneksi pyöräilyyn on viime kuukausina kehittynyt niin kova perusta, että ei-niin-huippupäivänäkin sain runnottua Bianchia liikkeelle okei vauhtia. Mutkaiset alamäet laskin tosin ihan pupu pöksyissä. Pahimmillaan hävisin noin 3 km alamäkipätkällä Yvonille reilut 40 sekuntia… Joopa, uskomatonta. Taitaa tulla maastopyörätreeniä syksylle. No, Walchseessa päädyin silti tokaan vaihtoon kolmantena Yvonnen ja Jodien jälkeen (ajallisesti kyllä turhan paljon jälkeen).

Juoksu sattui selkään ja kylkeen. Onneksi muillakaan naisilla ei tainnut olla helppoa ja tuskamenoni riitti varmistamaan kolmannen sijan. Ja oli juoksunikin silti Van Vlerkenin ja Erika Csmorin (HUN) jälkeen päivän kolmanneksi nopeinta, jopa parempaa kuin Swallowlla. Harmittaa kuitenkin vietävästi, että kaikki pitkien triathlonien juoksuni ovat nyt olleet kaukana nappisuorituksista. Parasta juoksussa taisi olla, ettei tällä kertaa tullut rakon rakkoa, kun oli ihanat uudet yhtä kokoa isommat Niket jalassa!

Kisassa vannoin moneen kertaan, että lopetan kauden välittömästi, kunhan vaan selviän maaliin. Maalissa fiilis kuitenkin nousi nopeasti. Olin tosi tyytyväinen sijoitukseeni ja lisäksi oli antoisaa tutustua jälkilöylyissä Yvonneen ja Jodieen – tavallisia mukavia naisiahan hekin ovat, treenaavat vaan ihan täysammattimaisesti, joten miksipä en voisi ensi vuonna mennä heidän vauhtiaan tai vaikka kovempaa… Nyt kisanälkä on siis melkoinen ja mietimme jo, pitäisikö Alicanten olympiamatkan maailmancupin lisäksi käydä kisaamassa vielä yksi puolikas tänä vuonna. No, ensin täytyy vetreyttää selkä ja jos se ei parin päivän sisään ala toipumaan, taitavat olympiamatkankin kisat jäädä ensi vuoteen.