Loistostartti kaudelle 2016 – kolmas IM 70.3 Dubaissa!

Sijoituin kolmanneksi Ironman 70.3 Dubaissa – JEE!!! Huipputulos kauden 2016 avanneessa ”treenikisassa” antoi rutkasti potkua tuleviin koitoksiin.

Itseluottamusta nosti etenkin se, että pystyin jo tässä vaiheessa kautta pistämään kampoihin maailman kärkinimille. Puoli- ja ironmanmatkan hallitsevaan maailmanmestariin – the million dollar baby Daniela Ryfiin (SUI) – eroa jäi 3.54 min. Toiseen huippumenijään, moninkertaisen ironmanvoittajaan ja kaksinkertaiseen Hawaiin hopeamitalistin Caroline Steffeniin (SUI), eroa jäi puolestaan 2 s. Niinpä. KAKSI SEKUNTIA.

Kisapäivä oli tosi tuulinen ja vaarallisen suurten aaltojen vuoksi uinti siirrettiin hiekkarannalta suojaiseen satamaan. Uinti myös lyhennettiin noin 1,2 km mittaiseksi. Vesi oli kuitenkin lämmintä, joten emme saaneet käyttää märkäpukua. Uinti oli päivän suoritukseni heikoin lenkki. Palelin, kädet olivat voimattomat, lasit lähtivät päästä enkä jostain syystä saanut otetta ja tehoa veteen. Rantautuessani mulle huudettiin, että olin 1.50 min kärkeä perässä.

No, tehottoman polskimisen jälkeen en ainakaan ollut väsynyt. Juoksimme rantahiekkaa pitkin vajaan kilsan verran vaihtopaikalle. Mulla taisi olla kiire rakkaan pyöräni luokse, sillä saavutin tällä pätkällä Danielaa, Carolinea ja muita minua nopeammin uineita parikymmentä sekuntia. Myös vaihto oli ilmeisen aggressiivinen, sillä videolähetystä seuraillut valmentajani Paul Sjöholm kommentoi kisan jälkeen lähes ekana asiana, että tuota sun vaihtopaikalla ryntäilyä on kyllä rauhoitettava ja paljon…

Pyöräilyn aloitin kovaa. Yritin yhden vaivaisen napautuksen verran käynnistää wattimittaria, mutta kun se ei heti lähtenyt toimimaan, jätin jutun sikseen ja päätin painaa fiiliksellä. Eihän mulla ollut aikaa näpertää minkään laitteiden kanssa! Tämä ei välttämättä ollut hyvä ratkaisu. Ajoin ekan 45 km myötätuuliosuuden about samaa vauhtia kuin Daniela ja Caroline. Jocelyn McCauley (AUS) ohitti mut kolmenkympin paikkeilla, mutta hänen vauhtiinsa mulla ei siinä vaiheessa ollut mahkuja lähteä mukaan.

Puolenvälin kääntöpaikan jälkeen polkeminen ei enää ollut kivaa. Hullu vastatuuli jarrutti menoa. Reidet huusivat väsymystä. Hiekkaa lensi silmiin. Olin aivan naatti, täysin yksin keskellä aavikkoa ja luulin, että muut kilpakumppanit kaahailivat jo jossain kaukana edessäpäin. Missään vaiheessa en tajunnut, että suurin osa kovista nimistä oli vielä mun takana ja itse asiassa muutama kova tyyppi polki koko 90 km vain parikymmentä sekkaa mun perässä eli paras taktiikka olisi ollut odotella heitä.

Hiipumisesta huolimatta pyöräily oli kokonaisuudessaan ihan okei. Felt toimi kuin unelma. Nainen Feltin päällä toimi sekin tosi hienosti, muttei kuitenkaan vielä ihan niin hyvin kuin pitäisi. Kanarian vuorten jäljiltä jaloissa ei ollut aivan sen tyylistä potkua, mitä täysin tasaisella reitillä olisi tarvittu. Vauhdinjakonikin oli kyseenalainen. Pyöräilyasentokaan ei ollut huippuhyvä, sillä esimerkiksi pää heilui turhan usein tuulijarruna. Mutta nämä jutut saamme kyllä talven aikana korjatuksi!

Tokaan vaihtoon saavuin neljäntenä noin 6 min Danielan, reilut 3 min Carolinen ja reilun minuutin Jocelynin perässä. Siitä huolimatta, että reidet olivat pyörän päällä tulessa, lähti juoksu heti rullaamaan rennosti. Ekalla 7 km lenkillä nousin kolmanneksi ja ero Danielaan sekä Carolineen kapeni koko ajan.

Myös toka lenkki hurahti vauhdilla. Sen jälkeen eroa Carolineen oli enää puolisen minuuttia. Päätin juosta pari kilsaa aika haipakkaa, sillä taktiikkanani oli ottaa Caroline nopsasti kiinni, peesata häntä hetken aikaa ja ratkaista peli viimeistään kolme kilsaa ennen maalia. No, saavutin Carolinen. Mutta sitten olinkin yhtäkkiä aikalailla väsynyt. Tein pikku nykäyksen, mutta Caroline ei tippunut. Himmasin vauhtia. Yritin uusia nykäyksiä noin kilsan välein, mutta kun Caroline ei heti jäänyt, loppui itseluottamukseni ja hidastin uudestaan vauhtia.

Ja pian maaliin oli enää parisataa metriä. Kiihdytimme vauhtia. Caroline rynni ennen mua noin 20 m ennen maalia olleeseen 360 asteen mutkaan. Pelini oli menetetty. Jälkikäteen en oikein tiedä, miten näin pääsi käymään, sillä uskoisin edelleen kyllä olevani parempi juoksija. Kisaa edeltäneen viikon ajan kiukutelleeseen takareiteeni toki sattui, mutta reisi nyt tuskin kuitenkaan oli selitys huonolle kirilleni. Ehkä olin jo liian väsynyt. Tai mitä luultavimmin en vaan yksinkertaisesti ollut alitajuisesti valmis voittamaan hurjaa Caroline – the Xena – Steffeniä. No, ensi kerralla olen!!!

Niin ja tässäpä muuten parina kuvana se, mistä tässä urheilemisessa ihan pohjimmiltaan on kyse… Loppusuoralla kamppailimme hampaat irvessä Carolinen kanssa. Tässä kuvassa ilmeistämme näkyy, kuinka hän on tajunnut voittavansa ja minä häviäväni. Siitä huolimatta, että annoimme juuri kaikkemme ja taistelimme merkittävästä kunniasta sekä aikas suuresta palkintopotista, halasimme heti maaliintulon jälkeen toisiamme ja kiitimme rehdistä kisailusta.

No, ”pienestä” loppukirin potutuksesta huolimatta olen juoksuvireeseeni varsin tyytyväinen, sillä kipitin päivän ylivoimaisesti nopeimman puolimaran (1.18.32 h), mikä oli tosi tuulisessa kelissä ihan jees vauhtia ja reilut pari minuuttia Danielaa kovempaa. Miesten ykköselle Jan Frodenollekin hävisin 21,1 km juoksussa vain vajaat 5 min. Kunto vaikuttaisi siis olevan mallillaan eli tästä on huippuhyvä jatkaa treenaamista kohti tulevia koitoksia!

Niin ja Dubai oli muuten hieno paikka. Suosittelisinkin kisaa kaikille suomalaisille pienenä piristysruiskeena keskellä talvea. Tapahtuma oli jämäkästi järjestetty. Lisäksi osallistumismaksulle saa aimo annoksen kivaa vastinetta: gourmet tasoiset pastapartyn ja afterpartyn, hienon kisapaidan, toppaliivin, repun, lippiksen, sukat, kinesioteippiä ja mitähän kaikkea kisapaketeissa nyt olikaan. Tällaista luksuskisaa on vaikea löytää… Suomessa samaa tyyliä tosin tulee ensi kesänä Triathlon Challenge Långvikiin 😉

Lopuksi vielä haluan kiittää koko tiimiäni tästä upeasta vuoden 2016 avauksesta. Kiitos kaikille sponsseilleni. Kiitos valmentajalleni Paul Sjöholmille. Kiitos Dubaissa mukana olleille, mun ikiomalle superhuoltaja Markus Salille sekä huipulle apuhuoltaja Johannes Paloheimolle. Ja kiitos meitä paikallisiin oloihin totuttaneelle, Dubaissa asuvalle, Rion olympiamaratoniin tähtäävälle Anne-Mari Hyryläiselle. Our team rocks!