Olympiaunelma murskautui Madridissa

Voin sanoa, että kaikkeni yritin. Mutta se ei riittänyt. Tuntuu pahalle. Kuin ”déja vu” vuodelta 2008, jolloin menetin Suomen olympiapaikan yhdellä sijalla viimeisissä kisoissa, joissa olin kipeänä ja minulta hajosi rengas. Aikamoista vainoa oli nimittäin tämänkin olympiadin taistelu. Olisiko kannattanut uskoa jo neljä vuotta sitten ettei minusta ole olympiaurheilijaksi? Jälkikäteen on helppo sanoa, että ehdottomasti. Mutta toisaalta paikka jäi nyt niin lähelle, että matka kannatti kulkea loppuun. Eipä tarvitse mummona jossitella.

Juuri kuluneiden kymmenen viikon aikana olen kisannut kahdeksan triathlonkilpailua neljällä eri mantereella. Kilpailuista viimeiset neljä tulivat 21 päivän sisään ja nekin käytiin kolmella mantereella! Tämän satsin aikana olen sairastanut kaksi kunnon flunssaa ja tapellut nilkan venähtäneiden nivelsiteiden kanssa. Takki on aika lailla tyhjä.

Eilen illalla Madridissa käyty World Series kilpailu oli viimeinen niitti olympiatavoitteelleni. Uinti kulki noin 500 metriä ja olin turvallisesti kakkosporukassa. Loppukisan olinkin sitten aivan poikki. Väsymys oli kyllä odotettua, sillä takana on niin paljon reissaamista ja lisäksi flunssa paheni Kiinan kisan jälkeen. Pyörällä tein varsinkin alkumatkasta hommia parinkymmenen hengen porukassamme, mutta lopulta minun täytyi antautua lähes pelkästään muiden vietäväksi. Harmi, sillä porukkamme ei toiminut ja eroa kärkiryhmään oli juoksun alussa jo lähes neljä minuuttia. Juoksu oli väsynyttä, se ei tuntunut pahalle, mutta en vaan saanut yhtään tehoa koneesta. Ylitin maaliviivan 44. sijalla. Sijoitus oli huono. Hiukan lohdullista kyllä on, että taaksenikin jäi ihan kovia nimiä, joista neljä menevät olympialaisiin.

Tavoittelemani Euroopan new flag -paikka karkasi kuitenkin nyt lopullisesti. Itävallan Lisa Perterer teki hyvän suorituksen sijoittuen 19. sijalle ja ansaitsi ehdottomasti Lontoon lippunsa. Lisa on kisannut viime aikoina sen verran hyviä maailmancupeja, että jos hän olisi juossut tänään vaivaiset viisi sekuntia kovempaa ja sijoittunut vain kaksi sijaa paremmin, olisi hän noussut toisen rankingjärjestelmän mukaiselle paikalle ja minä olisin saanut new flagin! Eipä ollut mulla tippaakaan ekstraonnea tässäkään hommassa. Nyt ainoa pieni oljenkorsi Suomen olympiapaikalle olisi vielä se, että kaikki maat eivät ottaisi paikkoja, jolloin Lisa nousisi listalle ja minä ensimmäisenä kärkkyjänä saisin ilmeisesti new flagin. Tämä on kuitenkin erittäin epätodennäköistä. Viime vuosien aikana triathlonin taso on noussut valtavasti ja kaikilla Lontoon listalla olevilla on niin kovia sijoituksia, että eivätköhän ne kelpaa kansallisille olympiakomiteoille.

Kokonaisuudessaan olympiaprojekti oli siis tavattoman raskas. Lisäksi se oli älyttömän kallis, sillä liittomme tuki ei riittänyt korvaamaan kuin murto-osan matkakuluista yms. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, sillä jos rahaa ei ole, sitä ei vaan ole. Se tuntuu kuitenkin pahalle, etten kertaakaan koko olympiadin aikana saanut edes tekstiviestiä tai sähköpostia, jolla joku liittomme edustaja olisi onnitellut minua hyvistä suorituksista tai kannustanut eteenpäin (muutama positiivinen vastaus sentään tuli valmentajani liitolle lähettämiin sähköposteihin). Medialle tiedottamisessakin olisin kyllä toivonut hiukan liittomme apua tai ainakin olisin toivonut, että kisoistani olisi laitettu tietoa edes internetiin. No, tietysti meillä on vain yksi palkattu työntekijä liitossa. Eikä liittomme toiminta tietenkään olympialaisiin pääsyyni suoranaisesti vaikuttanut, mutta aiheutti kyllä aika paljon ylimääräistä henkistä stressiä, kun kaikki raha-asiat, tiedottamiset ja matkajärjestelyt oli hoidettava ilman apua.

Selvästi suurin osa matka-, valmennus- ja varustekuluista meni muutamien äärettömän arvokkaiden sponsorieni sekä vanhempieni taskuista. Asioiden järjestelyssä sain arvokasta apua isältäni. Aivan ekstrasuuressa roolissa oli tietysti myös valmentajani Paul Sjöholm, joka jaksoi tukea minua ja kiertää kanssani ympäri palloa, vaikka en pystynyt maksamaan hänelle kaiken käyttämänsä ajan mukaista korvausta. Henkistä tukea sain onneksi myös monilta muilta ihanilta ihmisiltä. Pahimmalle tässä epäonnistumisessa tuntuukin se, että koen nyt pettäneeni kaikki tukijani. Kiitän kuitenkin täydestä sydämestäni kaikkia, jotka ovat auttaneet minua jollain tavalla tämän raskaan taistelun aikana!

Alla on vielä yhteenveto kaikista tärkeimmistä kilpailuista ja tapahtumista olympiapisteiden keräämisen ajalta. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet vaikeat, mutta siitä huolimatta jaksoin uskoa, että tinkimätön työni ja kova sisuni olisi palkittu ja olisin ollut ensimmäinen suomalainen triathlonisti olympialaisissa. Suurimmaksi esteeksi muodostuivat kaikenmaailman epäonnet. Tietysti, myös liian huono uintivauhti on ehdottomasti ollut sudenkuoppani. Jos olisin koko ajan pystynyt uimaan kärkiporukoihin, olisin kestänyt jopa näin paljon erilaisia vastoinkäymisiä. Nyt niitä oli minulle liikaa.

2009
EM – duathlon, Budapest / 3. sija
Saksan avoimet mestaruuskilpailut, Schliersee / 2. sija
Kampylobakteeri -> kaikki kesän tärkeimmät kilpailut jäivät väliin
Continental Cup, Brno / 2. sija
Continental Cup, Karlovy Vary / 15. sija (maha todella kipeä)
World Cup, Tiszjauvaros / 30. sija
Continental Cup / Kedzierzyn Kozle / 4. sija
Syyskuun alussa loukkasin oikean polven. Lumpio meni sijoiltaan, sivuside irtosi repien sääri- ja reisiluusta paloja, eturistiside repesi, kierukka repesi, lumpion rustopintaan tuli vaurioita -> puolen vuoden täydellinen tauko juoksusta ja noin vuoden kuntoutus ennen kuin pystyin juoksemaan lähes normaalisti.

2010
Kausi alkoi vasta elokuun puolivälissä polven kuntouttamisen vuoksi.
Continental Cup, Karlovy Vary / 8. sija (kuumeinen flunssa)
Continental Cup, Almere / 11. sija (flunssa, pyöräilyn loppu tyhjällä renkaalla)
Continental Cup, Loutraki / 6. sija (varvas murtui kilpailussa -> kuuden viikon juoksutauko ja kaikki loppukauden maailmancupit jäivät väliin)
Continental Cup, Alanya / 16. sija
Continental Cup, Eilat / 4. sija

2011
Kausi alkoi loistavalla leirillä Australiassa. Keväällä ajauduin kuitenkin ahneuttani jonkinmoiseen ylirasitustilaan, joka laukesi vasta syksyn kisoihin.
World Cup, Moololaba / keskeytys (kaaduin pyöräilyssä ja minut ajettiin kiinni)
World Cup, Ishikagi / 35. sija
World Cup, Monterrey / 31. sija
Continental Cup, Brasschaat / 17. sija
Continental Cup, Cremona / 24. sija
EM-kilpailut, Pontevedra / 33. sija (”lämpöhalvaus”, pyörryin)
Continental Cup, Geneve / 9. sija
World Series, Yokohama / keskeytys (ruokamyrkytys)
World Cup, Tongyeong / 22. sija
World Cup, Guatape / keskeytys (takapakka irtosi pyörästä)
World Cup, Auckland / keskeytys (selässä noidannuoli, lisäksi pyöräilyssä hajosi kaksi rengasta ja minut ajettiin kiinni)
Continental Cup, Pretoria / 2. sija
Continental Cup, Mauritius / 1. sija

2012
Continental Cup, Kapkaupunki / 12. sija
Continental Cup, Port Elizabeth / 7. sija
Continental Cup, Quarteira / keskeytys (kuumeinen flunssa)
Continental Cup, Larache / 3. sija
EM-kilpailut, Eilat / keskeytys (kuumeinen flunssa)
World Cup, Huatulco / 11. sija (nilkka rikki, venäytin nivelsiteet edellisenä päivänä)
World Series, San Diego / keskeytys (vaivaiset 10 s liian hidas uinti tiputti porukoista -> ei enää mahdollista nousta pisteille ja päätin säästää nilkkaa)
Continental Cup, Jiayuguan / 2. sija (flunssa)
World Series, Madrid / 44. sija (flunssa)
Kausi ei ole vielä ohi. En osaa kuitenkaan sanoa, miten se jatkuu – onko ohjelmassa yritys rikkoa EM-kympin raja vai teenkö triathlonin maailmancupeja tai peesikieltokisoja. Nyt tarvitsen kuitenkin hiukan lepoa ja hyvää perustreeniä. Olen varma, että tervehdyttyäni ja tehtyäni hyvän treenijakson pystyn räväyttämään vielä tämän kesän aikana, vaikka Lontooseen en tätä läpimurtokisaani pääsekään tekemään.