Urheiluvalmennus

Valmentajalla on valtava vastuu, sillä hän ottaa käsiinsä toisen ihmisen unelman, auttaa muuttamaan unelman tavoitteeksi ja tukee matkalla kohti tavoitteen saavuttamista.

Olen opiskellut valmennusta useissa eri yhteyksissä sekä suorittanut liikuntalääketieteen sivuaineenani. Tärkeimmät valmennusoppini olen kuitenkin saanut omalta urheilu-uraltani ja minua valmentaneilta alan huipuilta. Lisäksi opin jatkuvasti sekä tehdessäni triathlonvalmennusta että keskustellessani lähes päivittäin eri kestävyyslajien huippuasiantuntijoiden kanssa ravitsemusasiantuntijan roolissa. Olen valmentanut eritasoisia triathlonisteja vuodesta 2013 lähtien.

Valmennus

Valmennan kestävyyslajien urheilijoita ja kuntoliikkujia Kestävä-palvelussamme.

Valmennukseni tapahtuvat pääosin etänä, mutta tästä huolimatta niissä on myös aina runsaasti vuorovaikutusta. Valmennuksiini kuuluu sekä ryhmävalmennus että henkilökohtainen valmennus. Voit tutustua Kestävään sekä erilaisiin valmennusmalleihin täällä.

Tervetuloa mukaan!

Urheiluseuran, kaveriporukan tai yrityksen tapahtuma

Hauaisitko toteuttaa liikuntaan, ravitsemukseen tai unelmien tavoitteluun liittyvän yksittäisen ohjelmanumeron tai kokonaisen päivän yrityksellesi tai yhteistyöverkostollesi? Ota yhteyttä, niin suunnitellaan juuri teille sopiva tapahtuma!