Paranee paranee, mutta hitaasti

Kevätkausi on pyörähtänyt käyntiin ja itselleni se tänä vuonna meinaa raakaa arkipuurtamista treenien, gradun ja kuntoutuksen parissa. Ei jää pahemmin aikaa päikkäreille, mutta kiva se on kun puuhaa riittää syksyn epämääräisen oleskelun jälkeen! Polvikin paranee koko ajan, mutta taas kerran hitaammin kuin odotan ja toivon. Kävin maanantaina lääkärillä ja tänään fyssarilla ja molemmat suhtautuivat tilanteeseen ihan positiivisesti. Käskivät malttaa sekä jatkaa jumppaamista…

Treenata saan periaatteessa jo mitä vaan ja niin paljon kuin hyvältä tuntuu. Mutta kyllä sitä käytännössä joutuu tosi paljon säätämään ja rajoittamaan menoa. Hankalinta on, kun polvi käyttäytyy ennalta arvaamattomasti: teimme pari reilut 20 h treeniviikkoa vuoden alkuun ja koipi oli yllättävän yhteistyöhaluinen, mutta sitten kevyellä viikolla polvi yllättävästi huononi. Eli nyt voi mietiskellä tuliko väsy vaan reilusti rasituksen perään vai onko polvi triathlonistin unelma ja toimii sitä paremmin mitä enemmän treenaa ;).

Vaikka määrää saa siis edes hiukan tahkottua, niin lajivalikoima on edelleen valitettavan suppea. Juosta ei pysty. Tai kyllähän juoksu tavallaan jotenkuten onnistuu, mutta on se semmoista linkkaamista ettei oo mittään järkee. Pääasiassa aika onkin kulunut uima-altaassa ja sisäliikuntavälineiden parissa. Onneksi myös lunta ja talvea riittää ja hiihtely sujuu, kun malttaa etsiä tasaisempia reittejä. Varsinkin perinteisen suksiminen on ollut ihan älyttömän hienoa – siinä tulee aina niin mahtavan vanhanaikainen fiilis, kun tahkoaa menemään kuin marja-liisa konsanaan. Nyt mulla on pieni flunssa päällä, mutta jos olo tokenee, niin viikonloppuna on runsaasti liikuntaa luvassa huipennuksena sunnuntain pääkaupunkiseutua kiertelevä ”laturetki”!