Polvi leikattu

Polvi leikattiin viikko sitten. Olen todella kiitollinen, että erittäin arvostettu ortopedi Ilkka Tulikoura leikkasi jalan näin pian. Nyt ainakin tiedän, että jalan paranemiseksi on tehty kaikki voitava. Leikkauksen jälkeen fiilis on kuitenkin ollut sen verran huono, että tarvitsin näin pitkän sulatteluajan ennen tänne kirjoittamista.

Päällimmäisenä sairaalareissusta jäi mieleen se paniikki, mitä koin herätessäni nukutuksesta. Anestesialääkärin pikku mokan takia mut jouduttiin nukuttamaan selkäydinpuudutuksen sijaan ja jotenkin onnistuin siinä nukutuksessakin uneksimaan juoksemisesta. Sinänsä siinä ei kai mitään niin ihmeellistä ole, koska muutenkin näen nyt lähes joka yö unia eri paikoissa lentävällä askeleella kirmailemisesta ;). Sairaalan heräämössä sain kuitenkin kehitettyä jonkinmoisen shokin, kun kärsin anestesian aiheuttamasta hypotermiasta ja valtavasta polvikivusta. Onneksi sairaalamömmöt vetävät pään nopeasti uusiin sfääreihin.

Jatkon kannalta painajaismaisinta oli silti se, kun sain muutaman tunnin kuluttua kuulla, missä kuosissa polvi on. Kaatuessani ja polven vääntyessä patella oli mennyt sijoiltaan. Sen seurauksena leikkauksessa jouduttiin korjaamaan parit nivelsiteet ja toinen kierukka ja lisäksi jostain poistettiin muutamia hampaankokoisia luupaloja. Silti pahinta oli, että myös niitä huonosti paranevia rustovaurioita löytyi lumpion takaa. Niitäkin koetettiin korjailla ja siistiä, mutta on silti epäselvää, haittaavatko ne jatkossa. Onneksi vauriot eivät kuitenkaan ole kantavilla nivelpinnoilla.

Pakko myöntää, että lääkärin raaoista kommenteista seurasi alkuun luovutusfiilis. Taistelutahto on kuitenkin herännyt ja haluan tehdä kaikkeni, jotta saisin koiven kuntoon ja juoksisin vielä joskus kovempaa kuin ikinä ennen. Aluksi saan vain koukistella jalkaa kevyesti enkä saa tippaakaan varata sille neljään viikkoon. Lähinnä voin vain maata kotona jalka kohossa. Kepeillä kävelykin on hankalaa, koska polvea alkaa särkeä pystyasennossa. Onneksi sain hommattua myös pyörätuolin lainaksi, joten sillä pääsen edes pienille happilenkeille. Kyllä nousee arvostus pyörätuolikelailijoita kohtaan, sen verran nihkeää tuo tuolin lykkiminen on ;).