Tiimini
Vaikka lähtöviivalla seistään yksin, ei kukaan, ei edes triathlonisti, ole saari. Saattaa vaikuttaa sille, että triathlon on yksilölaji, mutta todellisuudessa huipputason yksilöurheilu on aina mitä suurimmassa määrin tiimityötä.

Olen onnekas ja kiitollinen, kun saan työskennellä monien huipputason ammattilaisten kanssa. Intohimoisesti niin työhön kuin elämään yleensä suhtautuva tiimini on minulle kaikki kaikessa. Jaettu ilo on suurin ilo. Myös vaikeudet on helpointa selättää porukalla.

Yhdessä saavutamme enemmän.

 

Perusta

Paul, Siri ja David
Paul, Siri ja David
Valmentajat (mentorit)

Valmentaja on urheilijan tärkein tukihenkilö. Valmentaja luo reseptin, jonka urheilija toteuttaa. Kuten ruoanlaitossa, myös urheilussa lopputulos määräytyy usein reseptin laadun mukaan.

Ensimmäiset 18 vuotta triathlon urastani työskentelin suomalaisen Paul Sjöholmin kanssa. Paul on rakentanut minusta maailman viidenneksi parhaan ironwomanin. Etenkin nuoren triathlonistin ohjaamiseen on vaikea kuvitella Paulia parempaa valmentajaa. Vuodesta 2016 vuoteen 2019 valmentajanani on ollut amerikkalainen Siri Lindley. Sen lisäksi, että Siri on valmentanut useita eri matkojen maailmanmestareita, on hän itsekin ollut maailman ykkönen olympiamatkan triathlonissa. Sirin kanssa oli mahtavaa tehdä unelmista totta.

Vuoden 2019 alusta opettelen itseni valmentamista mentoreiden avulla; David Tilbury-Davis ja Paul Sjöholm.

Markus Sali
Markus Sali
Manageri / Soigneur / Mekaanikko

Englanninkielen verbi "manage" juontuu italian sanasta maneggiare; käsitellä/ohjastaa, etenkin työkaluja tai hevosta. Tämä taas on alkujaan kahdesta latinankielisestä sanasta manus (käsi) ja agere (tarttua toimeen/toimia). Nykyisin tunnetumpi hallinnollisessa yhteydessä.

Soigneur on henkilö, joka opastaa, hieroo tai avustaa muuten tiimiä, etenkin kisojen aikana. Yleensä tunnetumpi liitettynä pyöräilyyn.

Mekaanikko taas korjaa tai pitää moottorin ja/tai muun koneiston kunnossa.

Kun nämä kolme laitetaan yhteen, syntyy minun Jeeves.

* Jeeves, Oxfordin sanakirjassa: P. G. Wodehouse novelleissa Bertie Woosterin neuvokas ja vaikusvaltainen herrasmiespalvelija.

Muut asiantuntijat
Muut asiantuntijat
Fysioterapia / Voima / Tekninen

Fysioterapeutit ja voimavalmentajat ovat moneen otteeseen pelastaneet urheilu-urani. Teen päivittäin erilaisia huoltavia harjoitteita ja voimatreenejä, jotka mahdollistavat sen, että kroppani kestää triathlonin rääkkitreenejä. Toisaalta hyvä lihaskunto on oleellisessa roolissa myös suorituskyvyn optimoinnissa.

Tiina Lahtinen-Suopanki, fysioterapeutti
Ville Rapeli, fysioterapeutti / voimavalmentaja

Uinnin valmennus on murroksessa.
Riku Rimpelä, uintikonsultti

Pyöräilyn luonteesta johtuen tekniset asiat, kuten aerodynamiikka ja biomekaaninen voimantuotto, ovat hieman eri tavalla rajoitettuja triathlonin kahteen muuhun osalajiin verrattuna. Pyöräilyssä välineiden merkitys korostuu, pyörän ajoasennon optimointi sekä juuri minulle sopivien valintojen tekeminen ovat todella tärkeitä.

Ivan O'Gorman, pyöräilyn tekninen asiantuntija

Kumppanit

Oras
Elämä on tehty elettäväksi. Elämä on lahja, joka tarkoittaa: älä pelkästään ole olemassa – elä. Äläkä vain elä, vaan elä enemmän. Anna kaikkesi. Ole spontaani. Inspiroidu.  Sotke. Hikisty. Kastu läpimäräksi. Rentoudu. Hanki arvostusta. Tee työsi valmiiksi. Tule paremmaksi.
Menestykseni takana on iloinen ja intohimoinen suhtautuminen elämään ja urheiluun sekä oikean tasapainon löytyminen rasituksen ja rentoutumisen välillä. Ennen jokaista kilpailuani totean silmät puoliksi ilosta ja puoliksi pelosta kyynelehtien, “Lupaan tehdä parhaani ja antaa aivan kaikkeni.” ja tämän periaatteen varaan pyrin rakentamaan koko elämäni, jokaisena päivänä. Anna kaikkesi. Elä enemmän.
Nosht

Aidoista ja luonnollisista raaka-aineista, valmistetut vatsaystävälliset ja maukkaat tuotteet kestävyysurheilijan energiantarpeeseen ja nesteytykseen.

https://www.nosht.com/

Compressport

Koska triatlonissa joka sekunnilla on merkitystä, Compressport on kehittänyt valikoiman korkean suorituskyvyn vaatteita, jotka ovat räätälöity vastaamaan triathlonistien tarpeita kaikissa kolmessa lajissa. Lihaksen tuki, aerodynaaminen istuvuus, saumaton muotoilu ja ärsytystä ehkäisevät kankaat, vaatteet tukevat sinua alusta alkaen vedestä maaliin asti.

Missä tahansa kilpailetkin, me tuemme sinua.

https://www.compressport.com/

Avain yhtiöt

Konserniin kuuluu kuusi luotettavaa ja vastuullista yhtiötä. Näiden yhtiöiden tehtävänä on rakentaa toimivaa ja turvallista elinympäristöä sekä kehittää kokonaisvaltaista asumisen ja rakentamisen laatua niin asukkaiden kuin ympäristön kannalta. Koteja ja asumista ilman huolia.

Koti on turvapesä, jossa saa rentoutua, elää täysillä ja ennen kaikkea olla oma itsensä. Myös urheilijalle koti on maailman tärkein paikka.

http://www.avainasunnot.fi/

Polar

Sykemittari on aina ollut eräs tärkeimmistä työkaluistani. Jo vuodesta 1997 lähtien olen treenatessani mitannut lähes jokaisen sydämenlyöntini sykemittarilla tai urheilukellolla ja kirjannut tulokset ylös joko harjoituspäiväkirjaani tai synkronoinut ne Polar Flow -palveluun.

Polar on sykkeenmittaamisen edelläkävijä. Minä ja Polar harjoittelemme yhdessä älykkäämmin – joka päivä.

https://www.polar.com/

FELT Bicycles

Sport For Good

”Urheilulla on voima muuttaa maailmaa. Sillä on voima inspiroida ja yhdistää ihmisiä lähes ainutlaatuisella tavalla. Se puhuu kieltä, jota nuoret ymmärtävät. Urheilu tuo toivoa epätoivon keskelle.” Ensimmäisen Laureus suojelijan Nelson Mandelan sanat inspiroivat Laureus Sport for Good:ia auttamaan nuoria selviytymään sosiaalista haasteista, kuten nuorisorikollisuus, väkivaltaisuus, HIV/AIDS ja syrjintä sekä erilaiset terveysongelmat, esim. ylipaino.

Laureus lähettiläänä ja Team Sport for Good urheilijana minulla on kunnia tehdä parhaani kyseisen tavoitteen tukemiseksi. Tämä on yksi urheilu-urani tärkeimpiä tavoitteita ja toivon, että pystyn antamaan hyvän kiertää, sillä olen itse saanut urheilulta paljon enemmän kuin uskalsin toivoa.

https://www.laureus.com/