Triathlonistin viikonloppu

Treenit tuntuvat sujuvan olosuhteisiin nähden aivan loistavasti. Tämän viikon jälkeen päättyy kauden ensimmäinen pidempi perustreenijakso. Polvitauon jälkeen päätimme Paulin kanssa, ettemme yritä turhaan kiirehtiä, vaan etenemme suosiolla pari kuukautta normaalia aikataulua jäljessä. Kovia kisoja riittää jopa marraskuulle, joten niitä ehtii vaikka aloittaisi vasta keskikesällä. Eli nyt olisin vähän niin kuin viettänyt joulua! Tosin ihan perinteistä suklaan nassutusta nämä viime aikojen perusviikonloput eivät muistuta…

Lauantaiaamut ovat olleet aikamoisia työjuhtasettejä. Hieman olen tainnut saada hullun maineenkin Malmin uimahallilla ;). Aamut ovat alkaneet pitkällä uintikelauksella. Esimerkiksi tänään matkaa kertyi 7 km ja pääsarjana oli 4×300 + 6×200 + 2x12x100 1.30 -> 1.20 / 5-10s tauko. Uinti on usein lauantaisin ollut aikas työstämistä, sillä takana on perjantai-illalla tehty viikon reippain treeni. Tänään kuitenkin meno oli yllättävän pirteää. Heti uinnin perään on seurannut kipaisu alakerran kuntosalille. Siellä olen tehnyt aerobista ja vähän salia. Tänään ajoin tunnin ergoa (5 x 6 min vk) ja perään juoksin 10 min, steppailin 10 min ja soudin 10 min. Sitten vielä salitreeni ylävartalolle. Aamusetin perään palautusjuomaa on ollut kiva kulautella kylmäaltaassa.

Lauantai-iltapäivät ovat sujuneet ihan vaan kotosalla tankatessa ja lököillessä. Tänään päivän kohokohta oli Mulan -leffa telkkarista. Illalla edessä on ollut jumppaa ja joko kevyt uinti + vesijuoksu, hiihto tai hyppely + spinning. Joka tapauksessa vain reilun tunnin kevyt treeni. Sunnuntaiaamuisin on perinteen mukaan ollut pk:ta, viime aikoina noin 3 h hiihtoa + 1 h ergoa. Iltaisin olen palautellut reilun tunnin uinnilla ja vesijuoksulla. Viikonlopun kruununa lihakset on hierottu auki sunnuntai-iltaisin. Syksyn polvipainajaisen jälkeen nautin kyllä aivan mielettömästi näistä liikunnan täyteisistä viikonlopuista. Mukavin sattumus oli silti se, kun tässä eräänä päivänä JUOKSIN kiireessä junaan enkä edes tajunnut juoksevani, ennen kuin kipitystä oli takana satoja metrejä! Taisivatpa VR:n talvitakkuilusta stressanneet kanssamatkustajat pitää minua hieman höyrypäisenä, kun virnuilin klo 6.30 aamulla megaleveä hymy naamallani 🙂