Viides Ironman 70.3 EM kisassa

Sijoituin sunnuntaina käydyssä Ironman 70.3 EM kisassa viidennelle sijalle (koko kisan kuudenneksi, koska Liz kisaa aussina). Vaikka en saanut Wiesbadenista matkamuistoksi hamuamaani arvokisamitalia, sain roiman tujauksen itseluottamusta ja motivaatibuustia!

Kokonaisfiilikset kisasta ovat silti vähän kaksijakoiset. Starttaajat olivat ihan tajun kovia nimiä ja sijoitukseni on siihen nähden ihan jees. Toisaalta menoni ei ollut odotusteni mukaista.

Aloitin uinnin rennosti, mutta eka puolisko kulki silti kärkinaisiinkin nähden hyvin. Tokalla puolikkaalla tuli kuitenkin pienoisia väline- ja suunnistusprobleemia ja lopulta viivyin järvessä ”odottamaani nappisuoritukseen” nähden about minuutin liian pitkään. Nousin vedestä kahdeksantena.

Pyöräily oli jostain syystä erittäin vaikeaa puurtamista. Reidet oli heikot ja yleisolo väsynyt. Just sellainen fiilis kuin joskus lenkillä, kun täytyy vähän väliä tarkistaa ettei jarrut oo kiinni tai rengas puhki. Muutama nainen ohitti mut ekan parin kympin aikana eikä mulla ollut mitään saumoja lähteä mukaan. Onneksi en heivannut tien sivuun, vaikka sekin jo käväisi mielessä… sain kuitenkin tsempattua ajatukset melko positiivisiksi ja pikkuhiljaa pyöräily parani hieman ja tokaan vaihtoon saavuin kuudentena.

Juoksu alkoi jopa loistavasti. Noin seiskan jälkeen vatsavaivat, energioiden hiipuminen ja pikku krampit pakottivat kuitenkin himmaamaan enkä saanut tehtyä Pöltenin kaltaista huippujuoksua. Vetäisin silti yllätyksekseni päivän kolmanneksi nopeimman puolimaran.

Kisan voitti aivan ylivoimaisesti Daniela Ryf (SUI), joka pyöräili jälleen ihan käsittämättömän kovaa, jopa lähes miesten vauhtia. Toiseksi tuli legendaarinen Leanda Cave (GBR). Kisan kolmonen oli ylläri, entinen maastopyöräilijä Laura Phillipp (GER). Neljäs oli viime kesän Ironman Euroopan mestari Camilla Pedersen (DEN) ja viides viime syksyn Hawain kolmonen Liz Blatzchford (AUS). Liz jäi multa vain 1.09 min päähän. 

Triathlonkisoissa taitaa lähes kaikilla olla aina jotain pikku probleemia, enkä varmasti ollut Wiesbadenissa ainoa kärkinainen, jolla lentopäivä ei osunut sunnuntaille. Silti oon yllättynyt, että sijoituin vaisuna päivänäni noin hyvin. Syitä vaisuhkoon menoon voi olla monia, kuten se, että treenaaminen on ehkä hienoisesti keulinut tai se, että hormonien hyrräilyn kannalta huonoin mahdollinen päivä osui just kisapäivälle. Niin tai näin, kisan jälkeen lomailin pari päivää Saksassa ja nyt tuntuu, että pari täysin urheilematonta päivää teki ihmeen hyvää… pitäisi ehkä malttaa löhötä vähän useamminkin 😉

Kuten jo alussa sanoin, nyt mulla ihan hurjasti motivaatiota loppukauden kisoihin. Päätimme jo, että seuraava koitos olisi Kiinassa syyskuun lopulla käytävä ITU:n pitkän matkan MM. Sain kuitenkin pari tuntia sitten tietää, että rankingini riittäisi myös syyskuun alussa Kanadassa käytävään Ironman 70.3 MM kisaan. Kumpaakin koitosta en oikein pysty kalliiden reissujen takia ja muutenkaan tekemään… Tän illan aikana täytyy ratkaista, suuntaanko itään vai länteen!