Vuoteen 2013 mahtui monia hienoja hetkiä. Kiitos valmentajalleni Paul Sjöholmille, perheelle ja ystäville, Hansatonille, Kuulohansalle, TriForFunille, Velo & Oxygenille, Nikelle, Ice Powerille, Powerbarille ja kaikille muille minua tukeneille!
|
Talvella leireilimme 2 x 2 viikkoa Maspalomasissa. Nautin vuorista. Oltren sähkövaihteet toimivat kuin unelma. |
|
SM puolimaraton kulki, tuloksena pronssia (1.16.30). |
|
|
SM maastot. Väsynyt juoksu ja 8. sija. Huippua oli kuitenkin KU-58:n joukkuekulta Lauran (3.) ja Sannan (16.) kanssa! |
|
|
|
Gradu kansissa, musta tuli maisteri (ETM / ravitsemustiede). Hassu juttu, että tää meinaa aina unohtua mennyttä vuotta miettiessä…taitaa olla niin, että opiskelujen loppusuora kesti sen verran kauan, että henkinen valmistuminen tuli ennen virallisia papereita. |
|
SM Sprinttimatkalta kultaa. Selkä varoitteli juoksuosuudella ja olisi pitänyt malttaa ottaa hiljempaa. |
|
Kesän pahin floppi vajaa viikko sprintti SM kisan jälkeen. Olympiamatkan EM kisoissa selkä oli jäykkä kuin rautakanki. Ei kulkenut yhtään ja oli pakko keskeyttää juoksussa, kun sattu niin perhanasti. |
|
Heinäkuun alkupuolella pääsin ekaa kertaa elämässäni ajamaan ihan oikealla aika-ajopyörällä. Jee jee! |
|
Puolimatkan Suomen mestaruus Joroisten upeasta klassikkokisasta. |
|
Kesän isoin kisa ja paras saavutus. Ironman 70.3 EM 5. sija!!! |
|
Kisakausi päättyi Challenge Walchseessa hienoon 3. sijaan. |