Blogi

EM-kisat sunnuntaina!

Ensi sunnuntaina pääsen pitkästä aikaa kisaamaan oikein tosissaan. Luvassa on Ironman 70.3 Euroopan mestaruuskilpailut Saksan Wiesbadenissa!

Kilpailin Wiesbadenissa vuosina 2013 ja 2014. Koitoksen erityispiirre on älyttömän haastava pyöräreitti. Jyrkät ylämäet ja teknisesti tosi vaikeat laskut eivät anna mitään ilmaiseksi. Raskaan pyöräilyn vaikutus ylettyy myös juoksuun, sillä mäkien syömillä reisillä puolimaraton tuntuu tavallista pidemmälle. Yhteenvetona voi sanoa, että hyvänä päivänä meno on Wiesbadenissa tajuttoman kivaa revittelyä. Huonona päivänä meno on täyttä tuskaa.

Kävimme Strömsholmin Janin kanssa eilen tsekkailemassa pyöräreittiä – ja oli kyllä kauniita sekä myös hurjia paikkoja!

Harjoittelu on alkukesän vaikeuksien jälkeen sujunut suunnitelmien mukaan. Kesäkuulta alkanut rankka treenirupeama loppui reilu viikko sitten Hesassa kisattuun Next Triathloniin ja sitä seuraavana päivänä vedettyyn pitkään juoksuun. Tämän jälkeen harjoittelu on ollut hiukan kevyempää ja täytyy sanoa, että tuntuu hyvälle, kun kroppa pikkuhiljaa piristyy ja virittyy kisamoodiin.

Toivoa siis on, että sunnuntaille osuisi se kiva revittelypäivä. Tulostavoitteenani on mennä selvästi kovempaa kuin kyseisellä reitillä pari vuotta sitten. Tärkein tavoite on kuitenkin saada räväkkä alkupotku tärkeimmälle Hawaiin harjoitusjaksolle.

Toivottavasti voin sunnuntaina olla suoritukseeni tyytyväinen, kun saavun tälle maalisuoralle!

Sijoitustavoitetta Wiesbadeniin on nyt vaikea sanoa. Kilpailun lähtölista on kovempi kuin vuosiin. Ennakkosuosikkeihin kuuluvat erityisesti Melissa Hauschildt (2 x IM 70.3 maailmanmestari), Jodie Swallow (IM 70.3 maailmanmestari), Helle Frederiksen (IM 70.3 maailmanennätyksen haltija), Camilla Pedersen (IM 70.3 Euroopanmestari) ja Anja Beranek (IM 70.3 MM pronssimitalisti). Heidän lisäkseen kisan kärkikahinoissa lienevät ainakin Laura Philipp, Emma Pallant, Vanessa Raw, Anja Knapp, Maria Czesnik, Ricarda Lisk, Natascha Schmitt, Julia Gajer ja Alexandra Tondeur.

Tosi jännä päästä näkemään, miten tällä kertaa pärjään rankalla reitillä ja kovassa sakissa! Kisaa voi seurata sunnuntaina Suomen aikaa klo 9 Ironmanin -sivustolta.

Read next

23.03.2020
Kuulumisia Kolarista

Enpä olisi ikinä uskonut, millaisia aikoja seuraa urheilu-urani loputtua. Muutimme tammikuun lopussa Lapin rauhaan, eikä…