Blogi

Euroopan mestaruus!

Voitin sunnuntaina ITU:n puolimatkan (1,9 / 90 / 21.1 km) Euroopan mestaruuden Challenge Rimini -kisassa!!!

Maistui hyvälle. Kuva isän ottama.

Alla oleva kertomus on nyt harvinaisen pitkä. Mikäli et jaksa lukea koko juttua, tästä kappaleestalöytyy stoorini oleellisimmat asiat. Uinti meni ok sähläilystähuolimatta. Pyöräily kulki kuin moottoripyörälläja se oli KIVAA se! Juoksussa jalat olivat tyhjät, mutta onneksi pyörälläsyntynyt etumatka riitti yllinkyllin. Maalisuoralla tuulettelin villisti. Nostin maalinauhan kohti taivasta. Mua haastateltiin vaikka mihin kansainvälisiin ja suomalaisiin medioihin ja kamerat räpsyivät. Kuuntelin Maamme-laulua palkintopallilla ja joo, kyllähän siinämelkein itku tuli, vaikka mielestäni pallilla itkeminen on aina näyttänyt vähän hassulle… Wow, mikä päivä!Kiitos kaikki, jotka tekivät tämän kokemuksen minulle mahdolliseksi!

Kuva nettilähetyksestä.

Isän ottama kuva.

Mutta sitten siihen pidempään stooriin. Kuten mun blogia kauemmin seuranneet tietävät, inhoan kylmääja inhoan vesikeliä. Inhoan myös turhan teknisiäja mutkaisia pyöräreittejä. Ennakkoon luulimme, että Riminin kisa olisi kuin mulle tehty – rankka, mutta teknisesti helppo reitti ja takuuvarmasti aurinkoinen hellekeli. Mitä vielä! Italiassa oli erikoismyrskyjä. Lämpömittari näytti kisaa edeltävinäpäivinä+ 12 C ja vettä tuli niin maan perhanasti.Kisareitti oli ihan erilainen kuin kartoissa eli älyttömän mutkainen ja vaikea ja pyöräileminen oli kuin jäälläliukastelua.

Kisaa edeltävinä päivinä oli ISOT allot. Briefingissä kerrottiin, ettei sellaisissa ole missään nimessä turvallista uida… ja mä kun just olin ollut pitämässä hauskaa aaltojen seassa, ainoana uimarina tosin ;). Isän ottama kuva.
Kisa-aamu valkeni himpun edellisiäpäiviä kirkkaampana ja lämpimämpänä. Kiva juttu. Tosin siinä vaiheessa mussa oli jo niin paljon adrenaliinia, että olisi saanut vaikka kissoja sataa taivaalta ja tuskin olisin huomannut mitään. Aika päättäväisen jännittyneeltä kuulemma näytin 😉 jotenkin tunsin, että nyt kropassa on se niin sanottu ”hyvä päivä”.
 
Uinti käytiin aallokkoisessa meressämärkkärillä. Mun rantajuoksu oli loistava ja varpaat olivat ekana vedessä. Jiihaaa! Mutta sitten tapahtui jotain… rojahdin täydellisen mahaplätsin ja löysin itseni koko joukon viimeiseltäsijalta. Hmmph. Ei kun kädet pyörimään. Ohitin muut porukat, mutta pieni kärkiryhmäpääsi karkuun. Jäin kahdestaan jonkun naisen perään polskimaan. Kolmannen poijun jälkeen lähdimme about 90 astetta väärään suuntaan. Huomasin virheen noin 25-50 m uinnin jälkeen, nousin pystyyn, otin lasit pois, tarkistin kunnolla suunnan ja koitin myös huutaa naiselle, että meidän pitäisi mennä tuonne eikätuonne! Hän ei kuullut. Minäjoka tapauksessa lähdin kiertoteitse takaisin kisareitillemme. Kädet toimivat onneksi hyvin ja ote oli aivan loistava, joten tämän hortoilunkin jälkeen rantauduin ihan ok viidennelläsijalla noin 2 min kärjen jälkeen.
 
Kuva: Antonio Rotondo.
 
Vaihto sujui mallikkaasti ja juoksin pitkän noin puolen kilsan matkan vaihtopaikalleni ehkäjopa älytöntähaipakkaa, sillä saavutin tällälyhyellä välilläkärkeä reilut 30 s. Jee, jalat olivat siis todella hyvät! Ei kun pyörän päälle sotkemaan. Pyöräilyn alku oli varmaan vahvinta ajoa, mitäoon ikinä ajanut. Jaloista todellakin irtosi poweria. Harmi vaan, että vitosen kohdalla painoin jälleen kerran väärään suuntaan… Onneksi poliisit pysäyttivät mut ajoissa eikä tähän harhailureissuun tuhrautunut kuin jotain vajaa minuutti. Hermot kylläalkoivat kiristyä ja kirosin pizzaposki-italiaanot tuimasti maan rakoon.
 
Jalat kuitenkin toimivat edelleen uskomattoman hyvin ja saavutin kärjen noin 30 km paikkeilla. Tarkoituksenani oli himmailla ja jäädä perään seuraamaan tapahtumien kehitystä. Tässävaiheessa oli kuitenkin alkanut rankkasade. Tiet olivat liukkaita ja kylmä alkoi tunkeutua lihaksiin. Niinpäpäätin muuttaa taktiikkaani ja jatkaa kovaa menoa, jotta pysyisin edes jotenkuten lämpimänä. Päätin ajaa täysiäaina, kun uskallan ja ottaa tekniset liukkaat kohdat ihan megahitaasti, jotta pysyn ehjänä. Ei siis todellakaan mitään ohjekirjojen mukaista watit tasaisena ajoa, vaan täysin fiilispohjalta revittelyä. Onneksi fiiliksen mukaan meno on aina ollut mun juttu. Ja se sattui toimimaan tässäkisassa.
 
Mukava ylläri oli, ettäalamäkivoittoisella takaisintulomatkalla aurinko alkoi pilkistääja keli lämmetä. Huh, silläei mun koivet ehkä sitärepimistaktiikkaa loppuun asti olisi jaksaneetkaan. Viidenkympin korvilla tuli kuitenkin uusi pulma. Tajusin, ettäolin siinä vaiheessa juonut ehkänoin desin. Ei tullut siis hoidettua energiahommia ihan siten, kuten olin alan maisterin pätevyydelläsuunnitellut. Ihan uskomatonta, mihin omiin fiilismaailmoihini aina katoan kisatessa. Noh, ei kun geeli poskeen ja vähän juomaa kuonoon. Lopulta kuitenkin aloitin juoksun + 22 C aurinkokelissäpahassa neste- ja energiavajeessa.

Kuva: Antonio Rotondo.
 
Juoksua odotin tosi innokkaana, silläse on viime aikoina kulkenut erittäin kepeästi. Mikä pettymys olikaan, kun tajusin, ettei puolimaratonista tulisi tippaakaan iloista revittelyä! Onneksi mulla oli juoksun alussa jo yli 5 min etumatka, joten laskeskelin sen riittävän, vaikka juoksuni menisi survival gameksi. Ero riitti reilusti. Vikoilla kilsoilla sain nautiskella, tuuletella ja läpsytelläkatsojien käsiä. Nostin maalinauhan rauhassa ilmaan ja yritin imeähienoa voittotunnelmaa itseeni niin paljon kuin suinkin mahdollista. Olo oli yhtäkkiä tosi pirteä, mutta silti tuntui hyvälle idealle maata hetken aikaa maassa kasvot kohti Italian aurinkoa.

Kuva kisan nettilähetyksestä.

Kakkosena noin 5 min mun jälkeen maaliviivan ylitti hirmuista haipakkaa juossut kotikylän nainen Sarah Dossena (ITA), joka on muuten vetäissyt jo tänäkeväänä puhtaan puolimaran hienoon aikaan 1.13 h. Kolmanneksi kisassa tuli Vanessa Raw (GBR). Mukavia naisia, joihin oli mukava tutustua. Ja olihan se Italia maanakin lopulta ihan mukava: ystävällisiäihmisiä, rentoa iloista meininkiä, tyylikkyyttävaikka millä mitalla ja älyttömän hyvää ruokaa.

Isän kuva.

Tällä kisalla oli mukava aloittaa kausi 2015. Kiitos tukijoilleni Kuulohansalle, Hansatonille, TriForFunille, Renevolle, Polarille, TYR:lle, Velo&Oxygenille ja Cycleuropelle, Squeezylle, Compressportille sekä IcePowerille. Valtava kiitos sekä isot onnittelut myös valmentajalleni Paul Sjöholmille sekä tässä kisareissussa huoltaja-matkanjärjestäjä-mekaanikko-valmentaja-fysioterapeuttina toimineelle isälleni Timo Lehtoselle. Kiitos myös kaikille ystäville ja kannustajille! Nyt pieni kevennys ja sitten lisää treeniä sekä kisoja. Odotan iloisella jännityksellä, mitä me mahtavan tiimini kanssa saammekaan aikaan tulevana kesänä :)!

 

 

Read next

09.08.2018
Voitto Sveitsin Ironmanissa!

Vain astumalla tuntemattomaan voi kehittyä. Olin jopa hiukan kummissani, kun valmentajani Siri Lindley ehdotti minulle…

13.07.2018
Kolmas sija ja enkka Rothissa

Kauden toinen pääkilpailu, Challenge Roth, on takana. Suoritusta täytyi sulatella lähes kaksi viikkoa ennen kuin…