Blogi

Hyvä treeni, mutta heikko lopputulos Belgiassa

Sunnuntaina käyty Premium Eurooppa Cup Belgian Brasschaatissa ei mennyt tuloksellisesti yhtään nappiin, sillä olin tuloslistan 17. Kisassa oli kyllä taas tukku kovan tason menijöitä ja kuittasinkin jälleen pari kovaa nimeä, mutta ihan liian monelle hävisin. On se kuitenkin niin, että näissä eurooppacupeissa haluaisin jo treenikuosissakin yltää kymppijoukkoon.

No, heikko sijoittuminen loppulistassa ei harmita kamalan paljon, sillä harjoitukselliset tavoitteet täyttyivät täysin. Ykköstavoitteena oli oppia hallitsemaan kisajännitystä. Turhan jännityksen vähentäminen onnistui, mutta vähän liian hyvin. Olin ennen starttia lähes flegmaattinen. Aloitin uinnin tällä kertaa liian hiljaa ja jäin uiskentelemaan erään ennakkosuosikin viereen ajatellen, että hyvin menee…kunnes huomasin, että tyttö ui jostain syystä tavallista huonommin ja olin vikassa ryhmässä paljon muiden perässä. Siitä ryhmästä ei ollut enää mahdollisuutta rykiä, vaikka voimia olisi ollut, ja lopulta hävisin taas kärjelle vajaat 2 min.

Onneksi tässä 7 hengen uintiryhmässäni oli pari hyvää pyöräilijää ja toivoin, että saamme kunnon yhteistyön käyntiin. Valitettavasti touhu meni ihan leikkimiseksi varsinkin sen jälkeen, kun saavutimme edellä ajaneen 10 hengen ryhmän. Alkoi ketuttaa rankasti ja jäin itsekin lopulta pitkiksi ajoiksi ryhmän perälle istuskelemaan ja kiroilemaan tilannetta. Tämä harmittaa kyllä näin jälkikäteen, sillä nyt kisasta jäi fiilis, etten edes yrittänyt parastani! Joka tapauksessa ero kahteen kärkiryhmään kasvoi pyörällä lisää vajaan minuutin.

Juoksu kulki taas entistä paremmin ja saavutin noin 10 edellä ajanutta. Juoksin myös omasta pyöräryhmästäni nopeiten ja about samaa vauhtia podiumille yltäneiden kanssa. Vaikka reidet olivat treeniväsyt, sain myös loistavan loppupuristuksen aikaiseksi, minkä tästä kisasta treenin kannalta halusimme.

Kisaa lukuun ottamatta Belgian reissu sujui oikein mukavasti. Brasschaat oli söpö pikkukylä ja perhemajoituksemme tarjonnut Defilletin perhe hemmotteli meitä tajuttoman herkullisilla sapuskoilla!

Read next

23.03.2020
Kuulumisia Kolarista

Enpä olisi ikinä uskonut, millaisia aikoja seuraa urheilu-urani loputtua. Muutimme tammikuun lopussa Lapin rauhaan, eikä…