Blogi

Ironman Champion!

On vieläkin vaikeaa uskoa todeksi, että voitin reilu viikko sitten erittäin kovatasoisen Ironmanin. Ironman South Africa oli Championship -tason kilpailu, joten voitto toi minulle samalla suoran paikan Hawaiin maailmanmestaruuskisoihin. Lapsuuden haaveestani tulee siis vihdon totta. Maaliintulo olikin melkoisen tunteikas.

Voittotuulettelua edelsi todella tapahtumarikas ja jännittävä seikkailu. Moni luulee, että Ironman olisi yksitoikkoista touhua. Ainakaan mun kohdalla näin ei todellakaan näytä olevan.

Seikkailuni alkoi viiden maissa aamuyöstä, kun lähdimme kävelemään kohti kisapaikkaa. Itseluottamukseni oli tipotiessään. Itkin, etten pysty menemään starttiviivalle. Kaikki muut kun ovat niin älyttömän kovia tyyppejä ja mä en ihan varmasti jaksa edes maaliin asti… Markuksella olikin jälleen kerran aika homma mun kasailemisessa.


No, selvisin starttiin. Kisa uintiin aallokkoisessa meressä märkäpuvulla. Lähtö sujui multa ihan hyvin, mitä nyt kädet meinasivat mennä korville, kun säikähdin tavallista kovaäänisempää pyssyä (Markus kuittaili tästä jälkikäteen ;)…). Joka tapauksessa olin parin sadan metrin uinnin jälkeen ihan hyvissä asemissa. Tällöin iski päivän eka haaste, kun pitkälonkeroinen meduusa tarttui käteeni. Sain onneksi ravistettua sen pian pois eikä polttava tunne mielestäni juurikaan hidastanut uintia.

Ranta ennen starttia. Tässä kuvassa vesi näyttää kyllä todellisuutta rauhallisemmalle.

Lopulta päädyin polskimaan neljän hengen ryhmään. Kroppa toimi ja ote oli hyvä, mutta porukkamme suunnisti suurissa aalloissa ihan minne sattuu. Reitti oli siinä mielessä hankala, että poijuja oli aivan liian harvassa ja vain johtalla oli suunnistusta helpottava kajakki edessään. Rantauduin uinnista lopulta viidentenä kuutisen minuuttia Jodie Swallown (GBR) ja pari minuuttia Annabell Luxfordin (AUS) perässä. Vaihtopaikalla seurasi päivän toinen haaste. Järjestäjä irrotti vaihingossa kypärästäni visorin ja minulla meni hetki ennen kuin tajusin, että se hajosi kokonaan. Eipä auttanut kuin juosta juoksun vaihtopussille ja ottaa sieltä normaalit aurinkolasit.

Hävisin ekan vaihtopaikan toilailuista reilun minuutin ja pyöräilyn alussa olin odotettua heikomman uinnin sekä vaihtopaikkasähläyksen takia täynnä adrenaliinia. Lähdin niin kovaa liikkeelle, että maltoin laittaa kengät kiinni vasta vajaan kympin ajettuani. Hups. Nyt vedettiin Ironmania eikä ITU kisaa. No, sitten jo parin kympin kohdalla olin jo painanut ohi kaikista kanssani samaan aikaan vedestä nousseista. Seuraava hups. Ajettavaa olisi vielä 160 km. Nyt viimeistään oli pakko himmata tahtia. Onneksi kuitenkin pyöräjalat toimivat loistavasti. Feltillä hurjasteleminen oli kivaa, vaikka pyöräily ei huonokuntoisen asvaltin ansiosta ollutkaan sinänsä mukavaa tai vauhdikasta.

Darby Thomasin ja mun Feltit valmiina koitokseen.

Erikoisen kokemuksen pyöräosuudesta teki myös se, että olin koko ajan aivan täysin yksin enkä nähnyt ketään muuta kisaajaa satojen metrien säteellä. No, hymyilin katsojien mukaan kuulemma silti. Jossain puolen välin paikkeilla hymy kuitenkin hiukan hyytyi, kun huomasin, että oikea käteni ja käsivarteni oli niin turvonnut, että se vaan hyllyi ällöttävästi aika-ajotangon päällä. Meduusa. Jos turvotus leviäisi, olisin pahoissa vaikeuksissa.

Turvotus kuitenkin onneksi laski pikkuhiljaa pyöräilyn loppua kohti. Fiilis ei kuitenkaan juuri noussut, sillä jalat alkoivat olla huolestuttavan poikki, mulla oli ihan tajuttoman kuuma ja pian edessä olisi maratonjuoksu. Noin 8 km ennen kakkosvaihtoa Lucy Gossage (GBR) pyyhälsi ohitseni ja jäin hänen peräänsä ajamaan vikat kilsat. Saavuimme vaihtoon noin 12 min Annabellin ja Jodien perässä.

Juoksu lähti yllätyksekseni rullaamaan aika hyvin. Eihän se mitään haaveilemaani lentoa ollut, mutta paljon parempaa kuin pyöräillessä pelkäsin. Edes kuumuus ei tuntunut häiritsevän. Jee! Jodie joutui valitettavasti keskeyttämään kisan pyöräilyssä tapahtuneen kaatumisen takia. Juoksin toisella sijalla ja saavutin Annabellia koko ajan. Reitin varrella oli jopa 100 000 katsojaa ja myös suomalaiset kisaajat ja katsojat kannustivat valtavasti.

Sitten 25 km kohdalla kipitin Annabellin ohi ja nousin ykköseksi. Oho. Annabell näytti todella väsyneelle ja seuraavana takanani juossut Susie oli jatkuvasti noin 3 min päässä minusta. Tilanne vaikutti siis melko turvalliselle. Myös jalat tuntuivat vielä yllättävän pirteille, mutta helppoa meno ei silti ollut. Maha alkoi vaivata ja se olikin sitten hankala ihan koko loppu juoksun ajan.

Ironman seikkailuni huipentui kuitenkin aivan huikealla tavalla. Pari kilsaa ennen maalia aloin jo tosissaan tajuta, että tulen voittamaan kisan. Fiilis oli epätodellinen. Kaikki vaan huusivat kannustuksia ja onnitteluja. Jalat jaksoivat edelleen ja nautin juoksemisesta. Maaliviivalla päässäni pyöri vaikka mitä ajatuksia. Päällimmäisenä kuitenkin oli, että haluan päästä jakamaan voittoni läheisten kanssa. Onneksi Markus olikin maaliviivalla vastaanottamassa minua.


Kilpailun jälkeisen illan itkin ja nauroin vuorotellen. Voittoa oli vaikea tajuta. Toisaalta olin yksinkertaisesti vaan aivan täysin totaalisen väsynyt.

Kisan jälkeiseen reiluun viikkoon onkin sitten kuulunut aikamoista luksusta. Vähän vaihtelua urheilijan arkeen…

Palintojenjakotilaisuus oli tosi hieno.

Kisan jälkeen lomailimme pari päivää. Nautimme muun muassa Port Elizabethin rannasta ja ajelimme avoautolla Kapkaupungin Pöytävuorella.
Tukijoukot olivat järkänneet yllätysbileet lentsikkakentälle. Tässä syömme valmentajani Paulin kanssa kakkua – maistui erityisen hyvälle Hawaii lei kaulassa!

Team Sport For Good sai yllätyskutsun Laureus World Sports Awardseihin Berliiniin. Aikamoinen luksusilta julkkisten keskellä. Eräs illan jutuista oli #sneakersforgood, minkä vuoksi Karstenilla, mulla ja Darbyllakin on tennarit juhlakenkinä. On kyllä hienoa saada olla mukana näin mahtavassa tiimissä ja toivottavasti pian saamme järkättyä Laureus hyväntekeväisyysjuttuja myös tänne Suomeen!

Nyt on pikkuhiljaa aika palata arkisiin treenirutiineihin. Tosi kivaa!

Read next

09.08.2018
Voitto Sveitsin Ironmanissa!

Vain astumalla tuntemattomaan voi kehittyä. Olin jopa hiukan kummissani, kun valmentajani Siri Lindley ehdotti minulle…

13.07.2018
Kolmas sija ja enkka Rothissa

Kauden toinen pääkilpailu, Challenge Roth, on takana. Suoritusta täytyi sulatella lähes kaksi viikkoa ennen kuin…