Kausi 2010 paketissa – tuloksena 5. sija Eurooppa Cupin rankingissa!

Kausi 2010 päättyi upeaan viidenteen sijaan olympiamatkan ITU European Rankigissa, johon kuuluu sekä Eurooppa Cupin kisat että EM kisat (julkaisin tuloksen jo neljäntenä sijana, mutta ITU oli päivittänyt venäläisten omien kisojen pisteitä vasta 26.11., vaikka Eilatissa cupin kerrottiin olevan loppu…). Vaikka sijoitus on kauden kisatuloksiini nähden vähän yllättävänkin hyvä, niin millään tavalla puoli-ilmaiseksi en paikkaani ansainnut. Jokainen piste vaati kaikkeni antamista. Parasta hyvässä sijoituksessa on, että saavuttamani ITU-pisteet tarjoavat nyt loistavat lähtökohdat ensi kauteen ja olympiapaikan metsästykseen.

Haluan kiittää kaudesta 2010 kaikkia, jotka ovat tukeneet ja kannustaneet minua vaikeuksista huolimatta. Ilman apuanne en enää olisi matkalla kohti unelmaani.

Olen todella kiitollinen valmentajalleni Paul Sjöholmille, joka on joka päivä jaksanut miettiä minulle parhaan mahdollisen treenin – ilman hänen taikuuttaan en olisi sellainen urheilija kuin olen. Valtava kiitos myös polveni kuntoutuksesta vastanneelle huippufyssarille Tiina Lahtinen-Suopankille sekä leikkauksen hoitaneelle ortopedi Ilkka Tulikouralle.

Äärettömän suuri kiitos myös koko Kuulohansan porukalle ja Hansatonille, jotka ovat osaltaan mahdollistaneet unelmani tavoittelemisen. Kiitos myös Jukka Kuosmaselle ja Scorpionille, on ollut mahtava ajaa suomalaisella huippulaadukkaalla pyörällä! Ja kyllähän Spiukin kypärä ja lasit, Xterran märkäpuku sekä Laken kengät ovat myös toimineet loistavasti, kiitos. Kiitos myös Mika Sompille Maximin herkuista. Ja kiitos Shinyhorselle syksyllä saamistani uusista salaisista aseista…näistä kerron lisää heti gradulomalta palattuani!

Toivon, että seuraava yhteenveto kannustaa kaikkia vaikeuksien kanssa painivia. Omiin unelmiin kannattaa jaksaa uskoa!

Valmistautumiseni kauteen 2010 alkoi 25.9.2009 leikkauspöydältä. Vääntynyt polveni oli niin sökö, että lääkärit epäilivät, pystynkö ollenkaan jatkamaan urheilua. Päätin pystyä. Ja olla tinkimättä haaveestani tulla olympiatriathlonistiksi. Heti sairaalasta päästyäni rupesin tekemään lenkkejä pyörätuolilla. Jumppasin ja jumppasin. Päätin olla superparantuja.

Kuuden viikon kuluttua sain luvan kävellä. Ajattelin juoksevani pian. Mutta paraneminen olikin paljon pidempi prosessi kuin olin kuvitellut. En ollut superparantuja, vaikka kuinka halusin. Ahkerasta jumppaamisesta huolimatta polveen tuli kiinnikkeitä, lihakset surkastuivat ja hermotus katosi. Marraskuussa pystyin ajamaan ergoa katkaistuilla polkimilla. Jouluaattona ajoin vihdoin omalla pyörälläni, edelleen ilman lukkopolkimia. Ensimmäisen 5 minuutin juoksuksi lasketun harjoituspäiväkirjamerkinnän tein 17.2. Puolen tunnin lenkin juoksin vasta huhtikuussa, ekan hyvin lyhyen reippaan pätkän vasta kesäkuussa.

Kilpailemaan pääsin Kisko Triathlonissa 3.7. Polvi toimi! Voitin pikamatkalla kaikki naiset ja myös miehet ;). Harjoittelin kovaa ja elokuun alussa voitin sprinttimatkan Suomen mestaruuden! Kaikki vaikutti olevan kunnossa kansainvälisten koitosten alla. Edessä olisi enää herkistely ja sitten kulkisi tosi lujaa.

Viikko ennen Karlovy Varyn Eurooppa Cupia sain kuitenkin osani enterovirusepidemiasta. En tiedä oliko järkevä ratkaisu kisata puolikuntoisena, sillä flunssa vaivasi lopulta pienenä ja sitkeänä useamman viikon. Halusin kuitenkin tajuttoman paljon aloittaa olympiapisteiden keräämisen ja päästä tasokkaaseen starttiin. Tuloksena Tsekeissä oli kohtalainen kisa ja 8. sija. Seuraavana viikonloppuna kilpailin Premium Cupissa Almeressa. Puolessa välissä pyöräosuutta huomasin takarenkaani tyhjentyvän. Päätin olla luovuttamatta. Ajoin tyhjällä tuubilla vaihtoon, vaikka en pysynyt edes peeseissä mukana. Maalissa olin hyvin väsynyt. Sijoitukseni oli 11.

Kolmen viikon treenijakson jälkeen kisasin Eurooppa Cupissa Loutrakissa. Hoipertelin maaliviivan yli kuudentena. Kun heräsin pyörryksistä, huomasin jalkani olevan aivan sininen. Suomessa selvisi, että kakkosvarpaan tyvinivel oli murtunut. Starttirannalla oli ollut viiltävän teräviä betonin paloja. Tuli viiden viikon juoksutauko ja kauden pääkisa, Tongyeongin maailmancup, jäi väliin.

Olin hetken todella maassa. Luovuttaminen ei silti ollut vieläkään vaihtoehto. Halusin startata jäljellä oleviin kahteen Premium Eurooppa Cupiin ja kerätä tärkeää kokemusta sekä pisteitä ensi vuotta varten. Ensimmäisenä vuorossa oli Alanya, jota ennen ehdin tekemään vain pari vartin mittaista juoksulenkkiä. Tuloksena oli 16. sija – ja paljon materiaalia ensi talvena telkkarista tulevaa Matkaoppaat jaksoa varten. Kolmen viikon päästä Alanyasta kausi päättyi vihdoin tasapainoiseen kisaan ja hyvään neljänteen sijaan Eilatissa.

Vaikka mennyt kausi oli vaikea, ovat lähtökohdat ensi vuoteen todella hyvät. Polvi ei vaivaa enää ollenkaan ja se murtunut varvaskin parani ihan täydellisesti. Vaikeuksista huolimatta olen saanut tehtyä paljon tärkeää perustreeniä, joten kuntopohja on jälleen entistä kovempi. Mikäli taloudellinen puoli järjestyy, niin tulen treenaamaan ensi talvena pitkään lämpimässä ulkomaalaisten triathlonistien kanssa, jotta pääsisin tässäkin suhteessa samalle viivalle kuin muut. Ennen rankkojen treenijaksojen alkua annan kehoni kuitenkin levähtää ja panostan seuraavat viikot gradun puristamiseen.