Blogi

Kesäisiä kuulumisia

Päätin hyödyntää aurinkoenergian – ja tän just nauttimani ihanan kesäsapuskan antaman energian – ja kertoilla kuulumisia pitkästä aikaa.

Vaikka just nyt on niiiiiin ihana kesä ja kaikki on niiiiin ihanaa, olivat juuri kuluneet pari viikkoa mollivoittoisia. Lihakset olivat täysjumissa kylmien kisojen jäljiltä. Polvi ja jalkapohja oikkuilivat ja kyljet kramppailivat. Aika-ajoasento tuntui omituiselle ja uinnissa ote oli täysin kadoksissa. Tuntui, että peruskuntokin on yhtäkkiä pohjaluokkaa. Vaikka kokeneena urheilijana tiedän, että tällaiset alamäet kuuluvat aina silloin tällöin väistämättä asiaan, ärsyttää huono meno aina yhtä paljon. Sori  kaikki, jotka joutuivat tämän ärsytyksen tällä kertaa kokemaan 😉

Onneksi mulla on loistava valmentaja, joka osaa vetää oikeissa kohdin jarrua ja niinpä vedin reilun viikon pelkkää pk:ta. Lisäksi kävin  astmalääkärillä (kannatti…lääkityksessä oli päivittämistä) ja superfyssarini Tiina Lahtinen-Suopanki avasi lihaksia. Just samaan aikaan, kun aurinko alkoi paistaa ja kelit lämpenivät, alkoi myös treenaamisen ilo pikkuhiljaa palata. Tänään Kuusiksella sain vihdoin kunnolla happea, kädet olivat pirteät ja tekniikkakin parempi kuin aikoihin.

Nyt edessä on vissiin aika rankka treenisetti, pieni kevennys Joroisille ja sitten siinä ei enää ihmeitä kerkeä tekemäänkään, kunnes on jo elokuun alku ja yksi tän kesän pääkoitoksista, Ironman 70.3 EM-kisa.

Loppuun vielä yksi kesän fiiliskuva. Jemppa alkaa olla sen verran vanha, että uintivauhti on nykyään aikas hidas ja matka lyhyt. Mutta silti meidän yhteiset uintiretket ovat ihan ehdottomasti eräitä kesän kohokohtia.

Read next

09.08.2018
Voitto Sveitsin Ironmanissa!

Vain astumalla tuntemattomaan voi kehittyä. Olin jopa hiukan kummissani, kun valmentajani Siri Lindley ehdotti minulle…

13.07.2018
Kolmas sija ja enkka Rothissa

Kauden toinen pääkilpailu, Challenge Roth, on takana. Suoritusta täytyi sulatella lähes kaksi viikkoa ennen kuin…