Blogi

Kolmas sija ja enkka Rothissa

Kauden toinen pääkilpailu, Challenge Roth, on takana. Suoritusta täytyi sulatella lähes kaksi viikkoa ennen kuin kykenin kirjoittamaan tämän blogin.

Ennen oman suoritukseni kuvaamista on kuitenkin pakko hehkuttaa Challenge Rothia kisatapahtumana! Olen haaveillut Rothissa kisaamisesta monen vuoden ajan ja oli mukava todeta, että tapahtuma vastasi kaikkia odotuksiani. Uinti-, pyöräily- ja juoksureitit olivat juuri sellaiset, joista tykkään, tapahtuma oli erittäin hyvin organisoitu ja pro sarjojen kilpailu pysyi peesien yms. valvomisen osalta tällä kertaa täysin reiluna. Yleisfiilis kisapaikalla oli huiman hieno valtavien katsojamassojen ansiosta. Upea uinnin, pyöräilyn ja juoksun superjuhla siis!

No, sitten siihen suoritukseeni. Kolmas sija vain pari minsaa Ironman MM hopeamitalistin perässä ja 3,8 km uintia, 180 km pyöräilyä ja 42 km juoksua aikaan 8.46 h on toki sinänsä kelpo tulos. Tästä huolimatta suoritukseni jätti pintaan hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta olen tosi tyytyväinen, sillä voin käsi sydämellä sanoa, että yritin parhaani ja pystyin kyseisenä päivänä antamaan enemmän kuin ikinä ennen. Toisaalta taas joudun toteamaan, ettei suoritustasoni vastannut harjoittelun perusteella luomiamme odotuksia. Toki tiedostan, että täydenmatkan kilpailussa eteen tulee aina jos jonkinmoisia haasteita ja täydellinen suoritus on aikalailla mahdottomuus, mutta Rothin päivää voi kuvata ylivomaisesti rankimmaksi täyden matkan seikkailuksi, mitä olen ikinä kokenut. Hauskaa sellaisesta selviäminenkin sinänsä toki on!

Kisan uinnin alisuoriutuminen on jälleen kerran suurin mysteeri. Starttasin todella kovaa, tällä kertaa ehkä liiankin kovaa, ja jo parin sadan metrin jälkeen olin jostain syystä aivan kummalla tavalla poikki. Lihakset toimivat ja hengitys toimi, mutta kokonaisuudessan kroppa oli voimaton ja väsynyt. Lopputuloksena tuttuihin kilpakumppaneihin verrattuna uin parisen minuuttia odotuksiamme heikommin.

Pyöräilyn alussa olin aikalailla peloissani, kun mietin, miten huono yleisfiilis oli ollut jo uinnissa. Niinpä päätin aloittaa erittäin maltillisesti. Hyvä tsäkä oli, että nousin vedestä yhdessä vahvoina pyöräilijöinä tunnettujen Yvonne Van Vlerkenin ja Laura Siddallin kanssa. Fiilikseen tuli toivoa, kun näiden naisten kanssa ajeleminen oli minulle helppoa, vaikka totesin, että pyöräjalatkin olivat tavallista voimattomammat. Neljänkympin kohdalla tulimme reitin suurimpaan mäkeen ja niinpä, laatimamme ennakkotaktiikan mukaisesti, päätin nostaa vauhtia. Tämä oli valtava virhe. Minun olisi pitänyt pystyä aistimaan, ettei kroppa ollut normaalissa tilassa, mihin yksi syy oli kisapäivänä alkaneet kuukautiset. Lisäksi kivun ja rasituksen sietokynnykseni on ilmeisesti Sirin treenien ansiosta noussut sen verran, etten tajunnut ajavani aivan älyttömän kovaa. Yvonnen sanojen mukaan hän ei ole ikinä nähnyt naisen ottavan sellaista spurttia keskellä täydenmatkan kisaa. Wattimittaria en kisan aikana tykkää katsella, mutta jälkianalyysi kertoo minun ajaneen vuoden 2018 toiseksi parhaat lukemani niin minuutin kuin myös viiden minuutin aikajaksoilta. Oli kyllä hetken aikaa hauskaa, mutta täysin järjetöntähän tämä spurttailu oli, kun pyöräily kesti kokonaisuudessaan lähes viisi tuntia.

Kivaa kesti kuitenkin muutaman kymmenen kilometriä ja sinä aikana saavutin selvästi kärjessä ollutta Lucy Charlesia sekä kakkosena polkenutta Daniela Sämmleriä Yvonnen ja Lauran jäädessä kauas taakse. Jo kahdeksankympin paikkeilla aloin kuitenkin aistia bonkkaamisen tunteita. Olin syönyt ja juonut täysin suunnitelman mukaan alkumatkasta, mutta siitä huolimatta tuntui kuin energiat olisivat hiipuneet pahasti. Fiilis oli kaukana normaalista ja aloin jo miettiä, mahdankohan edes jaksaa koko kisaa loppuun. Oli pakko himmata vauhti aikalailla lenkkeilyksi ja yrittää kaivaa jostain kaikki mahdolliset tsempit ja positiiviset ajatukset. Välin 40 kilsasta 160 kilsaan olin aivan yksin ja taistelin tosi mustissa vesissä, mitä ei helpottanut yhtään se, että tälle kisan tokalle lenkille oli noussut Rothissa harvinaisen kova vastatuuli. Parikymppiä ennen kakkosvaihtoa Yvonne sitten saavutti minut, naureskeli ihmeissään, mitä olin oikein ajatellut spurttaillessani, ja niinpä sitten kokosin viimeisetkin pyöräilyvoimien rippeet ja ajoin Yvonnen kanssa juoksuvaihtoon.

Voimattomien uinnin ja pyöräilyn jälkeen osasin odottaa, että juoksusta voisi tulla aikamoinen taistelu. Olin yllättynyt, kun se kuitenkin lähti rullaamaan vallan mainiosti. Juoksussa mulla oli tarkoituksena seurata Polarin GPS mittaria ja pitää huoli, etten juoksisi kovempaa kuin 4 min/km vauhtia. Alkumatkasta olisi kyllä tehnyt mieli kipittää reippaammin, mutta maltoin mieleni ja nautiskelin helposta vauhdikkaasta menosta. Kahdeksan kilsan paikkeilla rennosta juoksusta nautiskelu vaihtui kuitenkin vaikeuksista selviämistaisteluksi. Vatsani meni yhtäkkiä aivan sekaisin, mikä on outoa vieläpä juoksun näin aikaisessa vaiheessa. Säästän teidät likaisilta yksityiskohdilta, mutta yhteenvetona seuraavien 34 kilsan aikana aivan kaikki energiat ja nesteet tulivat ulos eivätkä menneet sisään. Jouduin toki näiden aika suurtenkin probleemien vuoksi himmaamaan vauhtia selvästi, mutta tästä huolimatta saavutin selvästi kärkikaksikkoa ja kolmenkympin hujakoilla olin vain parin minuutin päässä. Rothin mukulakivikaduille tullessani totesin kuitenkin jalkojeni olevan aivan totaalisen tyhjät ja jokaikisen askeleen sattuvan enemmän kuin ikinä ennen ja niinpä aloin jo pelätä pääsisinkö edes maaliin.

Lopulta kuitenkin ylitin kolmantena maaliviivan yllätysvoittaja Daniela Sämmlerin sekä kakkoseksi tulleen Lucy Charlesin perässä. Vaikea kuvailla, mikä tunne siinä vaiheessa oli päällimmäisenä, mutta jonkinmoinen sekoitus huojennusta, iloa ja ylpeyttä, mutta myös pettymystä tämä tunne oli. Samall olin aidosti iloinen kisan voittaneen Danielan puolesta, silllä oli mahtavaa nähdä hänen tehneen elämänsä ylivoimaisesti parhaan suorituksen kotiyleisön edessä. Pikkuhiljaa kuluneen viikon aikana fiiliksiin on liittynyt niin suurta tyhjyyttä kuin myös parhaani yrittämisen ja itsensä voittamisen tuomaa tyydytystä ja toki myös podium paikka yhdessä arvostetuimmista triathlonkilpailuista on alkanut lämmittämään mieltä. Olen myös oppinut näkemään kisan erittäin arvokkaana oppimiskokemuksena, josta on varmasti hyötyä jatkossa. Lisäksi erittäin vaikeana päivänä näinkin upeasti suoriutuminen toi tosi paljon itseluottamusta sekä motivaatiota kohti loppukauden tärkeintä kisaa, Ironman Havaijia!

Read next

09.08.2018
Voitto Sveitsin Ironmanissa!

Vain astumalla tuntemattomaan voi kehittyä. Olin jopa hiukan kummissani, kun valmentajani Siri Lindley ehdotti minulle…

13.04.2018
Challenge Roma sunnuntaina

Sunnuntaina on tämän kauden eka kilpailu. Kyseessä on Challenge sarjan puolimatka Rooman lähistöllä. Periaatteessa kisa…