Blogi

Kuulumisia Kolarista

Enpä olisi ikinä uskonut, millaisia aikoja seuraa urheilu-urani loputtua. Muutimme tammikuun lopussa Lapin rauhaan, eikä meno ainakaan vielä ole ollut kovinkaan seesteistä ja rauhallista. Tällä hetkellä kaikki on kuitenkin hyvin ja tuntuu, että maailman mullistuksista huolimatta on ihanaa aloittaa uusi elämänjakso.

Alku Kolarissa ei todellakaan ollut helppo, sillä vain viikko muuttomme jälkeen minua puukotettiin omalla kotipihallamme keskellä kaunista sunnuntaipäivää. Tapahtumasta on kirjoitettu melko paljon eri medioissa, joten en palaa sen yksityiskohtiin.

Nyt puukotuksesta on kulunut seitsemän viikkoa ja olen toipunut sekä henkisesti että fyysisesti nopeaa tahtia. Vasen käsi ei tosin edelleenkään toimi kunnolla ja on kysymysmerkki, lieneekö yhteen olkapäätä tukevista lihaksista syntynyt paha hermovaurio. Olen kuitenkin todella onnekas, sillä tämä on äärettömän pieni haitta sen seurauksena, että puukko iskeytyi koko kropan läpi selästä rintaan.

Heti kun puukotus alkoi jäädä arkipäivässämme taka-alalle, iski koko maailmaa koskettava Covid-19 kriisi. On pelottavaa ja aivan absurdia, että lähes kaikki on poikkeustilassa. Meidän arjessamme korona on kuitenkin toistaiseksi näkynyt melko vähän. Tämä johtuu pääosin siitä, että arkemme on viime ajat ollut muutenkin aikamoista eristyksissä elelyä. Toki ystävät ja perheenjäsenet ovat joutuneet perumaan vierailunsa luoksemme ja läheiset laskettelukeskukset ovat puistattavan autioita. Mutta töitä teemme kotona kuten aikaisemminkin ja suuri osa liikkumisestamme tapahtuu aiempaan malliin läheisessä metsässä, jossa ei yleensäkään moneen ihmiseen törmää.

Tietysti kaikki koronan vaikutukset kuitenkin ahdistavat ja huoli läheisistä sekä ympäri maailmaa asuvista tutuista ja tuntemattomista on suuri. Paras, mitä jokainen nyt kuitenkin voi tehdä, on totella tarkasti viranomaisten ohjeita, mutta muuten jatkaa elämää niin normaalisti kuin mahdollista.

Esimerkiksi liikuntaa ja terveellistä ravitsemusta ei kannata unohtaa. Toisaalta on myös tärkeää muistaa, ettei nyt ole erityisen kovan treeniblokin tai fitnesskuurin aika. Vastustuskyvyn tukemisen tulee olla meidän jokaisen ykkösasia, joten kroppaa ei kannata rääkätä äärimmilleen, vaan sekä liikunnassa että ravitsemuksessa olisi fiksuinta pyrkiä hyvään oloon. Toki silti voi treenata tavoitteellisesti ja vaikkapa jatkaa treenejä kohti kesän triathloneja, mutta muistaen, että nyt maltti on valttia. Harjoitusten ympärillä ja niiden aikana on myös tärkeää syödä ja juoda riittävästi, sillä esimerkiksi hiilihydraatti- ja nestevaje laskevat vastustuskykyä selvästi. Vinkkejä löytyy muun muassa Nosht-blogista.

Yllä mainitusta haasteista huolimatta kaikki täällä Kolarissa on siis kuitenkin elämän isossa mittakaavassa oikein hyvin. Olen vihdoin myös päättänyt aloittaa entistä aktiivisemman valmentamisen. Ajoitus tällaiselle uuden yritystoiminnan käynnistämiselle ei varmaan paljoa vaikeampi voisi olla, mutta toisaalta puukotukseen liittyvät asiat jo veivät mun edelliset kuukaudet enkä enää malta odottaa koronapandemian ohimenemistä ja toisaalta myös uskon, että juuri näinä vaikeina aikoina saattaisin valmentamisen kautta kyetä tuomaan kaivattua sisua, sydäntä ja iloa jonkun arkipäivään.

Tuntuisi mielettömän hienolle, jos pääsisin jakamaan kaikkea yli 20 vuotisen triathlonurani aikana opittua eteenpäin yhä useammille ihmisille. Osittain jakaminen tulee toteutumaan somen kautta. Lisäksi olen suunnitellut erilaisia henkilökohtaisia valmennuksia. Lisätietoja triathlon- ja ravitsemusvalmennuksistani löytyy täältä. Ja toki minulle saa ehdottaa myös muunlaisia ravitsemus- tai triathlonasiantuntijuuteen liittyviä kuvioita.

Tsemppiä kaikille tähän poikkeukselliseen kevääseen, pidetään toisistamme ja itsestämme huolta!

Read next

09.08.2018
Voitto Sveitsin Ironmanissa!

Vain astumalla tuntemattomaan voi kehittyä. Olin jopa hiukan kummissani, kun valmentajani Siri Lindley ehdotti minulle…