Blogi

Lämpimässä Kanarialla

Leiri Maspalomasissa on loppupuolella. Takana on kymmenen päivää leirielämää, parhaillaan vietämme kaksiviikkoisen setin toista kevyttä päivää ja edessä on enään kolme huhkimispäivää ennen kylmään Suomeen palaamista.

Säät ovat olleet koko leirin ajan parhaat mahdolliset: noin 25 C lämpöä ja sateesta ei tietoakaan. On kyllä ollut älyn kivaa lyhyissä ja uida auringon alla! Treenaaminen on onnistunut hyvin ja oikein tuntee kuinka kunto kohoaa. Pääpaino leirillä on ollut perusharjoittelussa ja vauhdeilla emme ole juuri revitelleet. Tarkoituksena on ollut nostaa peruskuntoa ja jalostaa joulukuun voimajakson jalkoihin tuoma potku lajinomaiseksi. Ja siihen nämä Maspalomasin mäet sopivat loistavasti.

Pyöräilyn lisäksi noin 30 h treeniviikkoihin on mahtunut paljon uintia – pääasiassa avoveteen totutellen. Mukavana yllärinä hotellissamme on myös 75 m pitkä lämmitetty ulkoallas, jossa palauttavat iltauinnit ovat sujuneet sukkelasti. Juoksun suhteen leiri on ollut hyvin varovainen (= ärsyttävän varovainen), sillä toisessa pohkeessani on ollut aika pahaa jumia jota emme ole haluneet ärsyttää yhtään riskillä.

Kerron lisää yhteenvetoa tästä leiristä sekä tulevista viikoista heti Suomeen palattuamme! Sitä ennen nautiskelemme vielä Paulin, Jarnon ja Jannen kanssa parista triathlontreenistä täällä lämpimässä 🙂

Read next

23.03.2020
Kuulumisia Kolarista

Enpä olisi ikinä uskonut, millaisia aikoja seuraa urheilu-urani loputtua. Muutimme tammikuun lopussa Lapin rauhaan, eikä…