Blogi

Maailmancup, Ishigaki 35. sija

Ei mennyt kisa tänäänkään putkeen 🙁 Fiilikset on kyllä nyt aikas alhaalla, ketuttaa lievästi ilmaistuna!!!

Uinti ei nyt kulje kisassa yhtään niin kuin pitäisi. Eikä oikein tiedetä miksi, kun altaassa se on mennyt moniin tänään hyvin uineisiin tyttöihin verrattuna tasaväkisesti. Mutta tänään olin jälleen kerran olin ihan poikki jo muutaman sadan metrin jälkeen ja niin ryhmä karkasi ja eroa alkoi tulla…rantautuessa sitä oli kärkeen jo 2.15 min.

Pyörän alussa odottelin myös huonosti uinutta mutta hyvää pyöräilijää, ukrainalaista Oleysia Prystaykoa. Hänen kanssaan saimme onneksi ihan okei vuorovedon aikaiseksi ja saavutimme joitain kilpailijoita. Heistä auttamaan oli kuitenkin vain kisan loppupuolella Japanin Ueda. Täysin toivottomaksi takaa-ajomme teki myös se, että isossa kärkiporukassa tehtiin tänään töitä koko ajan.

Juoksussa olin tosi poikki rankasta työskentelystä pyörällä, mutta silti eka kilsa lähti hyvin ja juoksin samaa vauhtia kuin kisassa kovinta vauhtia juossut aussi Ashley Gentle. Noin kilsan jälkeen aloin kuitenkin kärsiä pistoksista ja oksennuksen nousemisesta suuhun. Pahoinvointi helpotti vasta ihan juoksun lopussa. Eroa tämän päivän kisan voittajaan ja viime viikonlopun MM-osakisan kakkoseen Chilen Barbara Riveros Diaziin tuli kuitenkin juoksussa vain siedettävät pari minuuttia. Eli lupaa hyvää jos saan uinnin naksaamaan, pääsen pyöräilyssä helpommalla ja ruoka pysyy juoksussa mahassa…mutta tänään siis sijoitus oli 35.

Tulokset:

http://www.triathlon.org/results/results/barbara_riveros_diaz_continues_great_start_to_2011_with_win_in_ishigaki/6219/

Read next

09.08.2018
Voitto Sveitsin Ironmanissa!

Vain astumalla tuntemattomaan voi kehittyä. Olin jopa hiukan kummissani, kun valmentajani Siri Lindley ehdotti minulle…

13.07.2018
Kolmas sija ja enkka Rothissa

Kauden toinen pääkilpailu, Challenge Roth, on takana. Suoritusta täytyi sulatella lähes kaksi viikkoa ennen kuin…