Blogi

Neljäs SM-maastoissa!

Viikonlopun SM-maastoreissu meni mainiosti. Vaikka karvas neljäs sija jäi kieltämättä kaivelemaan, olen suoritukseeni tosi tyytyväinen. Enpähän hävinnyt huonoille juoksijoille ja taaksenikin jäi tukku maajoukkuenimiä ;).

Kisan kärkipaikat selvisivät oikeastaan jo ensimmäisellä 2km kierroksella, kun jälleen kovassa kunnossa oleva maastojuoksun entinen Euroopan mestari Annemari Sandell-Hyvärinen lähti pitämään aivan omaa vauhtiaan ja sai vain estejuoksun Suomen ennätysnaisen Johanna Lehtisen peräänsä. Itse jäin juoksemaan suunnistuksen maailmanmestari Minna Kaupin ja tonnivitosta viime vuodet hallinneen Mari Järvenpään kanssa. Mari hyytyi kuitenkin ennen viimeistä kierrosta. Minna puolestaan karkasi minulta viimeisessä pitemmässä alamäessä ja tämän jälkeen eromme säilyi tasaisena kolmessa sekunnissa.

http://www.sul.fi/index.php?sivutunniste=1&sivuitem=98&riviavain=78&newsitem=5402

SM-maastot toimivat myös loistavana kenraalina ensi lauantain EM-duathloniin. Ajoin jopa juoksun alle pienen vk-tehoisen ergon ja juoksun jälkeen ajoin sitten muutaman minuutin tiukkaa. Oli muuten kamalan tuntuista nostaa sykettä edes yli anakynnyksen pian juoksurääkin perään! Mutta tulipahan kokeiltua ja samalla huomasi, ettei ekaa juoksua kannata ensi viikonloppuna vetää aivan sippiin…

Nyt on sitten viisi päivää aikaa saada lihakset auki ennen kuin pääsen aloittamaan kansainvälisen kilpailukauden. Kilpailusta on tulossa tasokas, sillä ennakkosuosikkeihin kuuluvat muun muassa viime vuoden MM-duathlonin hopeamitalisti, EM-duathlonin hopeamitalisti ja EM-triathlonin 11. Eli kovaa menoa on luvassa, saas nähdä miten käy!

Read next

13.04.2018
Challenge Roma sunnuntaina

Sunnuntaina on tämän kauden eka kilpailu. Kyseessä on Challenge sarjan puolimatka Rooman lähistöllä. Periaatteessa kisa…

29.03.2018
Tiimileireiltä vauhtia ekaan kisaan

Viimeiseen puoleentoista kuukauteen on sisältynyt niin riemua kuin myös vaikeuksia. Onneksi näitä aikoja miettiessäni päällimmäiseksi…

17.02.2018
Hikinen treeniputki

Arki rullaa mainiosti. Olen oikeastaan ekaa kertaa tällä kaudella päässyt kunnon treeniputkeen. Putkessa ollessa treenaaminen…