Blogi

Palauttelua, treeniä ja valmentamista

Onpa aika taas hurahtanut. Viime viikot ovat kuluneet hiukan vuoristoradan tyyliin. Jostain syystä Walchseen puolikkaasta palautuminen on ollut tajuttoman hidasta. Vaikka otin kisan henkisen latauksen puolesta rennosti enkä mielestäni saanut kehosta kaikkea tarvittavaa irti, niin jostain syystä kisa (ehkä yhdistettynä sitä edeltävään mulle outoon treenijaksoon) rassasi huomattavasti enemmän kuin olisin uskonut.

Viime viikon alkupuolella oli jopa useampia treenejä, jotka eivät olleet yhtään kivoja. Eihän treenaaminen tietty aina yksiselitteisen kivaa olekaan, mutta mulle on täysin outoa, kun treeneissä ketuttaa rankasti joku muu kuin se, etten pääse mielestäni riittävän kovaa ;). Nyt vedin kuitenkin esim. yhden reippaamman juoksun kirjaimellisesti itkua vääntäen (oudointa oli, että treeniohjelma oli just mun lemppari ja juoksin itkemisestä huolimatta yllättävänkin hyviä kilsoja). Tästä henkisestä väsymyksestä en ihan täysin kertonut Paulille, mutta loppuviikosta, kun homma selvisi hänelle, tuli ohjelmaan hiukan pakkolepoa…

Ja oikea ratkaisu tuo muutaman ylimääräisen lähes täydellisen lepopäivän pitäminen jälleen kerran oli. On se vaan niin kumma juttu, että miksi malttaminen on niin hankalaa…eipä valmentajia ole turhaan keksitty. No nyt on taas kivaa ja tänään ajoin intoa puhkuen jopa ergoa 🙂 Edessä on vielä lyhyt treenijakso ennen kauden vikaa kisaa, joka on Turkissa kahden viikon päästä.

Treenaamisen ohessa viime päiviä on täyttänyt uuden valmennusryhmän perustaminen. TriFF ja HTU aloittavat aikuisten triathlonvalmennusryhmän ja pääsen yhtenä valkkuna mukaan touhuun. Tosi hauskaa päästä jakamaan kaikkia vuosien varrella karttuneita valmentautumisniksejä muille harrastajille 🙂

Read next

09.08.2018
Voitto Sveitsin Ironmanissa!

Vain astumalla tuntemattomaan voi kehittyä. Olin jopa hiukan kummissani, kun valmentajani Siri Lindley ehdotti minulle…

13.07.2018
Kolmas sija ja enkka Rothissa

Kauden toinen pääkilpailu, Challenge Roth, on takana. Suoritusta täytyi sulatella lähes kaksi viikkoa ennen kuin…