Pitkää vai lyhyttä

Pitkää vai lyhyttä matkaa, siinäpä kysymys, joka mulle on esitetty useammin kuin usein viime kuukausina. Ja toki oon pyöritellyt kysymystä aika monta iltaa itseksenikin. Tässä muutamia ajatuksia eri matkojen kisoista noin yleisellä tasolla. Jossain myöhemmässä postauksessa mietin sit hommaa vielä enemmän omaan napaani tuijottaen eli siltä kannalta kumpi sopii just mun ominaisuuksille 😉

Lyhyen matkan plussaa on tietty olympialaiset. Mielestäni urheilija ei voi saavuttaa mitään hienompaa kuin olympialaisissa menestymisen. Olympiamatka on myös tällä hetkellä maailman kovatasoisin ja kilpailluin triathlonmatka. Varsinaista huipputason huippu-urheilua, jossa kisatapahtumat ovat omaa luokkaansa. Ja matkana olympiamatka on vauhdikkuudessaan ja raakuudessaan loistava. Mahtavaa meininkiä, kun ensin rykäistään 1,5 km uintia ja 40 km pyöräilyä ihan kammovauhdilla ja loppuun paukutetaan rapian puolentunnin kymppi!

Miinusta olympiamatkassa on, että ITU kisoissa pärjääminen vaatii ympäriämpäri reissaamista. Täytyy kerätä rankingpisteitä, jotta edes pääsee maailmancupien lähtöviivalle. Viime kesänä olisi tosin päässyt melko helpolla joihinkin kisoihin, mutta kesäkuussa 2014 alkaa taas Rion olypiaruljanssi ja ITU kisojen taso räjähtää aivan varmasti äärettömän kovaksi. ITUilu on siis erittäin kallista touhua. Urheilijan kannalta se on järkevää ainoastaan niissä maissa, joilla on ison maajoukkueen harjoitus- ja taloustuki takana. Mutta harvahan järkisyistä urheilee.

Pitkässä matkassa kiehtoo puolestaan eniten se, että pitkillä matkoilla homma on enemmän omissa hanskoissa. Pyöräilyn peesikiellon takia kaikenlainen taktinen säätäminen on vähäisempää ja myös pyöräilyllä on kunnolla merkitystä eikä kisa oo lähinnä uinti-juoksukisa. Oikeaa upeaa kokonaista triathlonia siis! Mielestäni tosin pyöräilyn merkitys on jo hiukan turhankin suuri, uintia saisi olla suhteessa enemmän kuin nyt on. Pitkien matkojen kisoista legendaarisin on toki Hawaiin palmujen alla vuosittain käytävä MM mittelö. Myös ns. puolimatkan suosio ja kovuus on noussut vuosi vuodelta ja erityisen hienon ”puolikkaasta” tekee mielestäni se, että kyseinen matka sopii sekä ITU kisaajille että ironmaneille eli sillä nähdään välillä superjänniä kohtaamisia. Pitkillä matkoillakin on arvokisoihin kovat rankingjärjestelmät, mutta mm kisoja lukuun ottamatta kansainvälisiin todella kovatasoisiin tapahtumiin pääsee vähemmällä matkustamisella kuin ITU kisoihin.

Huonona puolena pitkissä matkoissa on, etteivät pitkät matkat oo olympialaji. Kansallisestihan taas pitkien matkojen taso on meillä jopa kovempi kuin lyhyillä matkoilla. Miinusta pitkissä matkoissa on myös se, että peesaamisen täysi valvonta on mahdotonta, vaikkakin se on viime vuosina parantunut. Tähän joku tietotekninen piippauslaite pelastus olisi hieno homma 😉 hiukan hankalaa pitkillä matkoilla saattaa olla myös se, että kuntoilijat ja huippu-urheilijat kisaavat samaan aikaan: tämä on mun kokemuksen mukaan ollut ongelma tosin vaan ironman 70.3 EM kisassa, jossa reitti oli paikoin niin kapea, että syntyi lähes vaarallisia ohitustilanteita, kun eri kierroksilla olevien juoksuvauhdeissa oli melkoisia eroja. No, tietääkseni mikään sijoitus ei tähän ratkennut. Ja onhan toki yhdessä kisaamisessa hyvätkin puolensa ja se tuo sellaista rentoa ja spesiaalia urheiluhenkeä, jota ei taas ITU kisoista löydy.

Kuntoilijan kantsisi mielestäni tehdä kaikkia mahdollisia triathlonmatkoja. Tässä jutussa oon tarkastellut lähinnä ulkomaan kisoja, ja Suomestahan ollaan perinteisesti lähdetty lähinnä Ironmanin tai challenge sarjojen pitkiin kisoihin. Luulen, että myös ITU:n age group tapahtumat olisivat upea kokemus monelle, sillä niissä saisi kokeilla vähän kovempaa vauhtia ja erilaista tunnelmaa. Vaikka upeaahan on, ettei nykyään Suomesta tarvii lähteä ollenkaan ulkomaille hakemaan mahtavia kisafiiliksiä – Suomessa on tosi monia superlaadukkaita tapahtumia minimatkoista pitkiin!