Blogi

Sprinttaamaan Italiaan!

Huomenna lentokoneen nokka osoittaa kohti pohjoista Italiaa ja Cremonan kylää, missä sunnuntaina käydään Eurooppa Cupin kisa. Odotan koitosta hyvillä mielin. Hauskinta ja jännintä on, että matkana on nyt sprintti (750 m/20 km/5 km)! Tiedossa on siis kunnon tykitystä alusta loppuun, kivaa 😉

Belgian kisan jälkeen teimme viime viikolla kunnon perustreenisettiä, mutta tämä viikko on puolestaan ollut tosi kevyt: tavoitteena on, että koko viikolle treeniä tulisi vain jotain 12 h. Huomasimme, että oon edelleen treenannut koko kevään sekä määrällisesti että tehollisesti aikas paljon ja samalla on tullut reissattua sekä kisattua jatkuvasti. Ehkäpä tässä on yksi syy siihen, että kisoissa olossa on ollut turhan paljon dieseliä.

No, pieni treeniväsymys tässä vaiheessa kevättä on toisaalta jopa suotavaa. Nyt alkaa kuitenkin olla aika availla koneistoa, kun esim. EM-kisaan on vain pari viikkoa aikaa. Siinä suhteessa nyt meneillään oleva ”junnutreeniviikko”, joka huipentuu sunnuntaiseen sprinttikisaan, tuli juuri oikeaan paikkaan!

Read next

23.03.2020
Kuulumisia Kolarista

Enpä olisi ikinä uskonut, millaisia aikoja seuraa urheilu-urani loputtua. Muutimme tammikuun lopussa Lapin rauhaan, eikä…