Tautitaistelu, Tallinna ja vihdoin leireilemään

Huomenna lennämme Kanarian lämpöön. Luvassa on 15 vuorokautta tiukkaa treeniä vanhassa tutussa Maspalomaksessa!

JEE, kohta pääsen taas juoksemaan aamulenkkejä rantabulevardille!

Odottaakohan Pablo tätä enemmän kuin tuota juoksua ;)?

Viimeiset pari viikkoa Suomessa ovat sujuneet vähän vaihtelevasti. Kokonaisuutena treeniputki on säilynyt loistavana, mutta viime viikolla tuli myös pientä takapakkia, kun meinasin jäädä kuuluisan (lähes) kaikki kaatavan flunssan kouriin. Onneksi kuitenkin muutama lepo- / superlöysä päivä riitti, eikä tauti päässyt jylläämään kunnolla. Kokonaisuutena viikosta tuli kevyt myös sen vuoksi, että mulla oli lauantaina IHAN TÄYSIN URHEILUTON PÄIVÄ, kun olin Kirsin ja Jurin kanssa Tallinnassa. Oli kivaa ja ylläri ylläri, lepäily teki hyvää paitsi päälle, myös kropalle 😉

Muuten treeneihin on kuulunut edelleen paljon lihaskuntoa, uintia, sisäpyörää ja juoksua (valitettavasti tätäkin nyt aika paljon matolla). Sisätreeneistä tulee kyllä aina tosi laadukkaita, mutta hiukan tylsähköjähän ne pidemmän päälle alkavat olla.

Yksi versio askelkävelyistä jälleen kerran menossa… muistaakseni tällä kertaa oli ideana pitää selän linja hallinnassa ja nostella tuon etummaisen jalan kantapäätä. Keskittyminen näyttäisi ainakin olevan kohdillaan 🙂

Onneksi kuitenkin on ollut myös hiihtotreenejä. Hassu juttu, mutta mun mielestä hiihto ei oikein edes tunnu ”oikealta harjoittelulta”, kun se on niiiiiiin hauskaa. Oon ihan tietoisesti halunnutkin pitää hiihdon sellaisena tehokkaasti kuntoa nostavana hupiliikuntana, jossa voi vaan nauttia eikä tarvii miettiä edes tekniikkaa koko ajan (toki tekniikan pitää perustaltaan olla siinä kunnossa, että treenit ajavat asiansa eivätkä saa mun lihastasapainoa ihan venkuralle). Ladulla huiskiminen on ihan parasta pään tyhjennystä. Justiin tänään olin erilaisten kiireiden takia pikkusen stressaantunut, mutta kun olin suksinut muutaman kilsan, oikein tunsi kuinka kaikki stressihormonit hävisivät kropasta. Ja hiihdon jälkeen oli hymy korvissa 🙂

Ihan näin hienoja ladut eivät täällä pk-seudulla vielä valitettavasti ole. Kuva on muutaman vuoden takaa Lapista ja muistaakseni tuo sinipukuinen on mun äiti 🙂