Blogi

Terveiset Mallorcalta

On se vaan hieno treenata, kun aurinko paistaa ja lämpöä riittää 🙂 Kerrankin onni oli myötä, sillä Islannin tuhkat väistyivät viime hetkellä ja pääsimme perjantaina lentämään tänne Mallorcalle. Olisi kyllä ollut tosi harmi, jos olisimme jääneet Suomen koleuteen, sen verran olen tästä touhusta haaveillut talvella ergoa polkiessa.

Leiri on käynnistynyt perussetillä. Ennen tänne tuloa en ajanut metriäkään kilpurilla jopa seitsemään kuukauteen ja maastopyörälenkkejäkin tein vain pari kertaa… joten leirin pääteemana on saada säämiskäaikaa ja totuttaa koipia kampien pyörittämiseen. Kahtena ensimmäisenä päivänä ajoimmekin pitkät rauhalliset lenkit aika tasaisessa maastossa ja eilen ajoin muutamia vk-ala vetoja tempoasennosta ja lisäksi nousimme rauhallisesti pienen vuoren. Pyöräilyjen lisäksi ohjelmaan on kuulunut ihan lyhyitä kevyitä juoksuja, drillejä ja pari uintia märkäpuvulla meressä.

Tänään vuorossa on pyörätön päivä. Ei kyllä oikein malttaisi, mutta varmasti ihan hyvä ettei ahnehdi pyörää ihan liikaa heti alkuun. Aamulla kävin uimassa muutaman kilsan kelauksen ja illalla pääsen tekemään pienen polven kuntoutusjuoksun ja uintikuntopiirin ulkoaltaaseen. Kivoja treenejä nekin!

Loistavaa tässä leirissä on kelien lisäksi se, että kaikkia lenkkejä ei tarvitse polkea yksikseen. Leireilemässä on nimittäin useita kymmeniä suomalaisia pyöräilijä/ triathlonisti / juoksija kuntoilijoita ja veteraanikilpailijoita. Lisäksi tällä viikolla saarelle saapuvat ainakin Merja, Heidi, Teemu ja Samuli, joten myös triathlonistien yhteistreenejä lienee luvassa. Katsotaan mitä tuleman pitää 🙂

Read next

09.08.2018
Voitto Sveitsin Ironmanissa!

Vain astumalla tuntemattomaan voi kehittyä. Olin jopa hiukan kummissani, kun valmentajani Siri Lindley ehdotti minulle…

13.07.2018
Kolmas sija ja enkka Rothissa

Kauden toinen pääkilpailu, Challenge Roth, on takana. Suoritusta täytyi sulatella lähes kaksi viikkoa ennen kuin…