Blogi

Tule leirille Pajulahteen 2.-4.5.!

Kanarian leirimme alkaa olla loppusuoralla. Enää kaksi päivää ja sit kotiin. Ennen kun on aika kirjoittaa tästä leiristä yhteenveto, ajattelin kertoa toisenlaisesta leiristä, jonka vedämme Pajulahden Urheiluopistolla 2.-4.5. Sinne on vielä muutamia paikkoja vapaana, joten ei kun vaan rohkeasti mukaan!

Leiri on suunnattu kaikentasoisille aikuisille kuntoilijoille – sekä aloittelijoille että lajia jo pidempään harrastaneille. Leirillä treenataan kaikkia triathlonlajeja. Hyvän treenisetin lisäksi leirillä on tilaisuus saada henkilökohtaista palautetta uinti-, pyöräily- ja juoksutekniikasta. Lisäksi luvassa on ”Paul spesiaaleja” eli, ainakin pienehkössä piirissä, kuuluisiksi nousseita lihaskuntojumppia 😉

Niin ja mun mielestä kaikissa leireissä parasta on aina ihan se, että saa vaan treenata, syödä, levätä ja viettää aikaa samanhenkisessä triathloniin hurahtaneessa porukassa 🙂

Lisätietoja:Leiriesite

Demoa oikeaoppisesta uintivedosta joulukuun leirillä.

Read next

09.08.2018
Voitto Sveitsin Ironmanissa!

Vain astumalla tuntemattomaan voi kehittyä. Olin jopa hiukan kummissani, kun valmentajani Siri Lindley ehdotti minulle…

13.07.2018
Kolmas sija ja enkka Rothissa

Kauden toinen pääkilpailu, Challenge Roth, on takana. Suoritusta täytyi sulatella lähes kaksi viikkoa ennen kuin…