Urheilu-uran lopettamisen vaikeuksia ja uusien unelmien alkuja

Noin kolme kuukautta sitten ylitin Ironmanin MM-kisojen maaliviivan. Samana iltana tehty YLE:n TV haastattelu oli jopa äänestyksen alkuvaiheessa ehdolla vuoden 2019 sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi, mitä arvostan suuresti. Tuntuu hyvälle, että pystyin triathlonin kautta jakamaan suuria tunteita ja siten luomaan urheilemiselleni merkitystä. Minua henkilökohtaisesti Havaijin kilpailuun liittynyt ammattiurheilijan uran loppuminen on sykähdyttänyt jopa paljon enemmän, mitä etukäteen osasin kuvitella.

Kilpailin urani aikana 145 triathlonkoitoksessa, joista reilusti yli sata oli aikuisten sarjan kansainvälisiä kilpailuja. Rakastin sitä, kun startin jännittäminen sai kyyneleet silmiin ja kun kaikkensa antaminen pisti jokaisen solun huutamaan kivusta, mutta samaan aikaan mikään ei tuntunut paremmalle kuin omille äärirajoille venyminen. Osa kilpailuista meni tulosten valossa täysin pieleen, toiset menivät kohtalaisesti ja aika monet jopa loistavasti. Kaikkein eniten minulle merkitsi kuitenkin Havaijin raastavissa olosuhteissa suoritettava ironmankilpailu ja 12-vuotiaasta pikkutytöstä lähtien tärkein tavoitteeni oli, että saisin vedettyä mahdollisimman täydellisen triathlonin nimenomaan Havaijilla. Nyt tulin kuudentena maaliin. Tulos ei siis ollut huono, mutta tiedän, etten tälläkään kertaa pystynyt venymään aivan parhaaseeni. Pettymys on valtava. Osa lapsuuden unelmastani on murskana, enkä enää voi sille mitään.

Erään teorian mukaan täytyy harjoitella vähintään 10 000 tuntia ennen kuin voi osata jonkun asian todella hyvin. Minun urani koostui noin 10 000 päivästä ja jokaisena päivänä urheilin useita tunteja. Olin koukussa siihen, kun kroppa toimi kuin kone ja suurin intohimoni oli harjoitella siten, että pääsisin yhä lähemmäksi liikkumisen täydellisyyttä ja sen aikaansaamaa euforiaa. Hymyni nousee vieläkin korviin asti, kun mietin, miten lennokkaalle tuntui esimerkiksi juosta Boulderin poluilla tai miten palkitseva haaste oli selvittää kuuden tunnin kovatehoinen pyörälenkki Kanarialla. Mahtavaa on, että pystyin kehittymään sekä fyysisesti että henkisesti aivan urani loppuun saakka. Nyt olen kuitenkin kuin haalistuva taulu. Maalaukseni ei enää muutu päivä päivältä kauniimmaksi, vaan se haalistuu haalistumistaan ja pelkään, että lopulta jonain päivänä kuvasta ei saa enää selvää.

Urheilijana heräsin aina täynnä tarmoa. Päiväni alkoivat kehon skannaamisella ja huoltamisella, sitten tein tarkkaan mietittyjä treenejä ja söin tarkkaan mietittyä ruokaa, kunnes illalla analysoin päivän onnistumiset, hioin seuraavan päivän suunnitelmia, huolsin kroppani ja menin nukkumaan. Arki oli urheilijana yksinkertaista. Nyt triathlonkuplasta poistuttuani ovat päiväni yhtäkkiä kovin erilaisia. Tunnen monessa tilanteessa olevani kuin täysin vieraassa maassa: oloni on ulkopuolinen, enkä edes oikein tiedä, miten minun tulisi toimia.

Saattaa kuulostaa, että urheilun lopettaminen on tuonut vain ikäviä asioita ja että se oli väärä ratkaisu. On totta, että urheilijan urasta on todella vaikeaa päästää irti ja kun olen jutellut entisten huippu-urheilijoiden kanssa, ovat he kertoneet ”tilanteen normalisoitumisen” kestävän yhdestä neljään vuotta.  Olen kuitenkin aivan varma, että nyt oli minun aikani siirtyä elämässä eteenpäin. Ammattiurheilijan arki pyörii pitkälti oman navan ympärillä. Nyt haluan antaa enemmän aikaa perheelleni, ystävilleni ja muulle maailmalle. Sain urheillessa lukuisia sellaisia kokemuksia, mitä en mistään muualta olisi voinut löytää. Matkustin esimerkiksi useita kertoja jokaiselle mantereelle ja tutustuin aivan mielettömiin ihmisiin. Toisaalta monenlaiset kokemukset jäivät minulta rajatun arkeni takia kokematta. Pistin noin 26 vuoden ajan itseni likoon sen selvittämiseksi, miten hyvä triathlonisti minusta voi tulla. Nyt haluan selvittää, mitä muuta osaan ja mitä kaikkea voin oppia.

Rakastan edelleen liikkumista ja urheilen tällä hetkelläkin lähes joka päivä, mutta tunnen olevani vapaampi ja nautin erilaisista asioista kuin aikaisemmin. Työrintamalla olen osakkaana Nosht -urheiluravinneyrityksessä ja lisäksi alan opiskella Kansainvälisen Olympiakomitean urheiluravitsemuksen jatko-opintoja. Haluan jakaa kaikkea oppimaani eteenpäin myös rupeamalla tekemään erilaisia triathlon-, kestävyysliikunta- ja ravitsemusvalmennuksia (näiden tiimoilta sivulleni aukeaa uusi osio ensi viikolla). Tällä hetkellä kuitenkin koen, että työnteko sujuu minulta parhaiten omalla tyylilläni ja suureksi osaksi etänä, ja koska Markuksellekin tällainen sopii mitä mainioimmin, päätimme jatkaa seikkailullista elämäntapaamme ja niinpä muutamme ensi viikolla luonnon keskelle Lappiin.

Olen ikuisesti kiitollinen, että sain elää unelmani ammattiurheilijana. On kuitenkin uusien unelmien aika. Vaikka joku kohta taulustani haalistuisi väistämättä, haluan jatkaa maalaamista ja lisätä taulun toisiin kulmiin aivan uudenlaisia värejä.