Stories

Korona ja triathlon – mitä nyt kannattaa tehdä?

Kukaan ei varmasti osannut kuvitella, millainen keväästä 2020 tulisi. Lähes koko maailma elää poikkeustilassa. Lukuisten triathlonkilpailujen peruuntuminen ja heikentyneet harjoitteluolosuhteet ovat isossa mittakaavassa äärettömän pieniä COVID-19 koronaviruksen sivuvaikutuksia.

Toisaalta urheilu on ”kaikkein tärkein turha asia” meidän monen arkipäivässä, eikä urheilun merkitystä vaikeinakaan aikoina saa väheksyä. Mikäli olet innokas treenaaja, on ihan luonnollista, että sinua saattaa harmittaa ja turhauttaa tällä hetkellä oikein kunnolla. Keräsin tähän juttuun muutamia ajatuksiani siitä, miten kisaamiseen, harjoitteluun ja ylipäätään triathloniin voisi nyt suhtautua.

Mikä sinut saa liikkumaan?

Mielestäni ensimmäinen asia, jota sinun nyt kannattaisi tehdä, olisi pysähtyä pohtimaan, mikä sinua ylipäätään motivoi triathlonin harrastamisessa. Onko suurin motivaattorisi esimerkiksi joku seuraavista: kilpailutulokset, omien fyysisten ja henkisten rajojen rikkominen, liikkumisen hauskuus, terveys tai liikuntaharrastukseen liittyvä sosiaalisuus? Vai onko se yhdistelmä näistä kaikista ja jos niin on, pystytkö laittamaan eri motivaatiotekijöitä tärkeysjärjestykseen? Vai löytyykö sittenkin joku muu asia, joka tuuppaa sinut säännöllisesti sohvalta lenkille?

Tämän jälkeen voit miettiä, miten korona pandemia lopulta vaikuttaa sinulle tärkeimpiin motivaattoreihin. Kisojen peruuntuessa kilpailulliset tavoitteet saattavat muuttua, mutta eikös triathlonkausi jatku pitkälle loppukesälle ja eikös ensi vuonna ole taas uusi kausi? Onko kriisi vain haitallinen omien rajojesi etsimistä ajatellen vai voisiko tämä poikkeustilanne jopa pakottaa sinut oppimaan jotain uutta? Onko liikunta edelleen se henkireikä, joka tuo iloa jokaiseen päivään, tunnetko olevasi terveempi kun liikut ja onko kivaa olla osa triathlonyhteisöä, vaikkakin nyt ehkä somen välityksellä fyysisten tapaamisten sijaan? Voitko kisojen siirtymisestä huolimatta olla hyvä liikunnallisten elämäntapojen roolimalli lapsillesi tai onko nyt jopa tavallistakin parempi tilaisuus näyttää esimerkkiä siitä, miten haasteisiin voi suhtautua sitkeydellä ja positiivisuudella?

Minulla triathloniin liittyvät motivaatiotekijät ovat olleet selviä siitä lähtien, kun 12-vuotiaana poljin 180 km maastopyörällä. Koko huippu-urani ajan edellä kuvattujen motivaatiotekijöiden järjestys oli liikkumisen ilo, omien rajojen rikkominen, kilpailumenestys, terveys ja sosiaalisuus. Nyt kun harrastan lajia enää kuntoilumielessä, on ilo edelleen ykkösenä, mutta muiden tekijöiden osalta tärkeysjärjestys on täysin toisenlainen.

Palaa treenissä perusasioihin

Mikäli tähän asti luettuasi olet edelleen sitä mieltä, että triathlon on juttusi, on nyt aika miettiä, miten harjoittelua kannattaa jatkaa. Viranomaisten ohjeiden seuraaminen on nyt kansallisvelvollisuutemme, mikä tarkoittaa lähes varmasti muutoksia tuttuun harjoitteluun. Jos treenaat ryhmässä tai sinulla on oma koutsi, on hän varmasti antanut juuri sinun tilanteeseesi sopivia kullanarvoisia ohjeita. Tässä kuitenkin muutamia mun mielipiteitä.

Tavoitteellisen ammattitriathlonistin tai kilpakuntoilijan tulisi mielestäni edelleen pyrkiä tekemään jokainen treeni niin hyvin kuin mahdollista. Tilanne olisi paras nähdä ennen kaikkea siten, että nyt tuli jokunen ylimääräinen viikko tai kuukausi peruskunnon rakentamiseen ennen kuin kisat vihdoin koittavat. Harjoittelu ei ehkä ole nyt yksinkertaista, mutta korvaavia keinoja kyllä löytyy. Kestävyysurheilussa keskeyttäminen ei ole vaihtoehto, PAITSI jos keskeyttämättä jättäminen vaarantaa terveyden. Niinpä nyt jos koskaan on terveys ykkösjuttu eikä harjoittelussa kannata mennä äärirajoille, vaan huomattavasti fiksumpaa on pitää maltti mukana ja rakentaa pohjaa, varsinkin kun niitä kisojaan ei ole ihan heti luvassa. Loistavia ohjeita harjoitteluun on ITU:n sivulla.

Toisaalta mitä mitä enemmän motivaatiotekijöiden arvojärjestys on sinulla sen suuntainen, että hyvinvointi ja hauskuus tulevat ennen fyysisten rajojen rikkomista ja kilpailumenestystä, sitä voimakkaammin suosittelisin sinua relaamaan ja heittämään turhan tarkan treenien analysoimisen sivummalle. Nyt on oiva mahdollisuus kokeilla jotain sellaista kivaa, mitä ei ehkä yleensä tähän aikaan keväästä tekisi. Voisiko viikonloppuna lähteä esimerkiksi maastopyöräilemään tai pitkälle vaellukselle joko yksin tai perheen kanssa? Haluaisitko opetella hyppimään hyppynarua tai tekemään joogan aurinkotervehdyksen? Mitä kaikkia kivoja sisätreenejä nyt löytyykään YouTubesta, zwiftistä ja kuntosaliketjujen kanavilta? Treenaa sen kummemmin tehoista, sykkeistä tai juuri oikeiden lihasten aktivoimisesta välittämättä. Vedä fiiliksellä ja pidä hymy huulilla niin harjoituksen alussa, sen aikana kuin myös treenin jälkeen! Rutiineista antaa uutta ärsykettä kehollesi ja mielellesi ja ennen kaikkea se tukee niin terveyttä (kunhan et sorru ylilyönteihin!) kuin myös henkistä hyvinvointiasi.

Itse kohtasin monia todella isojakin vaikeuksia noin 25 vuotta kestäneen huippu-urani aikana. Toisinaan tilanne näytti moneltakin kannalta epätoivoiselta, mutta jos olisin luovuttanut, en ikinä olisi lopulta noussut maailman kärkitasolle. Tiesin, että kun teen parhaani siinä tilanteessa, mikä kulloinkin vallitsee, pääsen lopulta väistämättä niin hyvään kuntoon kuin on mahdollista. Aina parhaani tekeminen ei ollut helppoa ja usein olosuhteet laittoivat mielikuvituksen koetukselle ja niinpä päädyin vuosien varrella muun muassa ulkoilemaan kahdesti päivässä pyörätuolia kelaten, ajamaan pitkän lenkin ergolla autolaivan kannella ja aloittamaan puolimatkan Ironmanin juoksuosuuden paljain jaloin ilman lenkkareita, kun järjestäjät olivat hukanneet kenkäni. Yllämainitut urheilut voivat kuulostaa sekopäisiltä ja ehkä ne sitä olivatkin, mutta toisaalta tiesin, että niin tuolloin kuin myös tänä päivänä, ei mikään saa minua voimaan vaikeuksien keskellä paremmin kuin liikkumisen tuoma ilo.

Yhdessä eteenpäin

Arki ei nyt ole helppoa, sillä kaiken muun lisäksi korona aiheuttaa meidän monien yrityksille myös taloudellisia haasteita. Olen silti aivan varma, että me sitkeät ja sisukkaat kestävyysurheilijat selviämme tästäkin koettelemuksesta. Parhaassa tapauksessa saatamme jopa oppia jotain arvokasta omasta itsestämme ja elämästä.

Porukka tuo nyt voimaa. Jotta mekin voisimme tehdä jotain kivaa yhdessä, päätin ruveta ohjaamaan sisäpyörätreenejä livenä. Eka kerta on tiistaina 7.4. klo 18-19. Vedän jonkin vuosien varrella oppimistani lemppari treeneistä, mutta ohjaan harjoituksen siten, että se sopii niin aloittelijalle kuin myös tosi kokeneelle polkijalle. Osallistua voi Zoomin tai Facebook liven välityksellä eikä tähän treeniin ole osallistumismaksua, vaan ihan kaikki ovat tervetulleita mukaan :)!

Read next

07.09.2018
Suorituskyvyn mahdollistaminen

Ensimmäinen kerta on aina erityinen. Näin oli myös, kun ensimmäisen kerran ajoin aika-ajopyörällä kesäkuussa…

24.05.2018
Jokainen sydämenlyöntini

Sydän on ihmeellinen. Levossa sydämeni lyö alhaisimmillaan vain joka toinen sekunti, kun taas kovimpien harjoitusten…