Vuosi vaihtui ja noidannuoli iski
Vuosi vaihtui täällä Italiassa oikein positiivissa tunnelmissa. Juhlimme vuoden vaihdetta Markuksen ja ystävämme Johanneksen kanssa…
Herkullista ruokaa ja uintia Albassa
Tänään olemme olleet tasan viikon Albassa, joka sijaitsee Pohjois-Italiassa Milanon ja Monacon välissä. Olemme ehtineet…
Kohti uusia seikkailuja
Istumme autossa matkalla Travemündesta Helsinkiin. Olen jo pitkään pohtinut, että voisin taas alkaa päivittämään aktiivisesti…
Mikä on huippu-urheilija ja miten minusta kasvoi sellainen?
Viime aikoina Suomessa on puhuttu paljon kotimaisen huippu-urheilun tilasta, resursseista ja haasteista, joten ajattelin hieman…
Viides EM 70.3 Wiesbadenissa
Eilen käydystä Ironman 70.3 EM kisasta jäi kaksijakoiset tunnelmat. Toisaalta viides sija erittäin kovassa seurassa…
EM-kisat sunnuntaina!
Ensi sunnuntaina pääsen pitkästä aikaa kisaamaan oikein tosissaan. Luvassa on Ironman 70.3 Euroopan mestaruuskilpailut Saksan…
SM kultaa!
Viime viikonloppuna teimme jo perinteeksi muodostuneen kesäretken Joroisille. Reissu sujui mainiosti ja Joroisista kotiin mukaan tuli SM-kultamitali!…
Kuulumisia ja kisasuunnitelmat
Aika Afrikan Ironmanin jälkeen on hurahtanut kuin siivillä. Ei uskoisi, että kilpailusta on…
Tällaisella kisaravitsemuksella Ironmanin voittoon
Mitä pidempi triathlon, sitä ratkaisevampi rooli ravitsemuksella on suorituksen onnistumisessa. Ironmanilla ei pärjää…
Ironman Champion!
On vieläkin vaikeaa uskoa todeksi, että voitin reilu viikko sitten erittäin kovatasoisen Ironmanin.